Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Täydellinen laukku

tiistai 9. helmikuuta 2010

Täydellinen laukku

Yritän metsästää täydellistä mustaa laukkua, joka olisi niin klassinen, että sitä voisi käyttää kauan ja missä tilanteessa tahansa. Zaran niittilaukkuni on palvellut minua uskollisesti jo pitkän tovin, mutta niitit vähän rajoittavat laukun käyttöä. Nyt kun esimerkiksi alan lämmetä kultakoruille, hopean väriset niitit eivät oikein mätsää. 

Toisaalta kunnon peruslaukkuun voisi vähän panostaa. Jos vain olisi, mistä panostaa. No, ehkä odottelen ja kerään rahaa tai hankin jonkin noista säästä-kollaasin rimpuloista. Kollaasiin muuten lipsahti kuitenkin noita trendivetoketjuja ja -niittejä. En vain osaa ihailla mitään ihan peruspliisua laukkua.

Järkevästi ajatellen siis kannattaisi sijoittaa laukkuun, jota voi parhaimmassa tapauksessa käyttää koko elämän. Minulla vain on tapana alkaa miettiä monen sadan euron hintalapun ääressä, mihin kaukomaille voisin lähteä samalla rahalla ja kuinka pitkäksi aikaa. Matkustelu menee usein merkkien edelle. Ehkä sitten tulevaisuudessa työelämässä alan panostaa laadukkaisiin vaatteisiin, kun en enää niin vain voi ottaa ja lähteä pariksi viikoksi reissuun. 

Sijoita-kollaasissa siis laukkuja 100 eurosta reippaasti ylöspäin.


Mikä näistä miellyttää sinua?

Ps. Muistathan osallistua ARVONTOIHIN!

Tunnisteet:

15 kommenttia:

Blogger Minna L. kirjoitti...

Toi Marc Jacobsin alarivin pussukkalaukku on niin täydellinen! Harmittaa etten ole miljonääri......

9. helmikuuta 2010 klo 10.20  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mä kannatan kans ehdottomasti tota Marc Jacobsin pussukkaa! Säästä osiosta kolahtaa Friis&Co =)

9. helmikuuta 2010 klo 11.07  
Anonymous Murkinamasu kirjoitti...

Ihan sama päädytkö panostamaan, vai säästämään, mutta kannattaa silti ostaa laukku, joka on aitoa nahkaa. Vaikka laukku olisi kuinka ihana tahansa, niin muovilaukku näyttää hyvin pian kauhtuneelta rimpulalta.
Hauska on myös huomata, että halvemmat merkit ovat selvästi ottaneet ideansa kalliimmista merkkilaukuista. Esimerkiksi ylärivin Asoksen laukku on todella wang-henkinen, enkä usko sen olevan sattumaa... :)
Itse sijoitin kaksi vuotta sitten Marc Jacobsin laukkuun ja liki päivittäisen käytön jälkeen se on edelleen kuin uusi. Malli on ajaton, joten tuolla laukulla mennään vielä ja pitkään. Tosin olen niitä mainitsemiasi työelämässä olevia, jotka eivät voi niin vaan lähteä viikon reissulle :)

9. helmikuuta 2010 klo 12.02  
Blogger Veera kirjoitti...

Mulla on samanlainen etsintä menossa. Yksi täydellinen olisi jo löytynyt ja vielä ihan täältä Porista. Marc o'polon todella perus veska siistillä vetoketju yksityiskohdalla. Mutta swe hinta.. 299 €. Just nyt se tuntuu vähän liialta. :P Mut se olis täydellinen koko elämän laukku. Dear Irene, mitä teen?

Noista sun kollaasien laukuista toi ylemmän kollaasin vasemman reunan Asos laukku olis aika kiva ja sit kalliimmista toi Marc Jacobsin pussukka.

9. helmikuuta 2010 klo 12.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihan mielettömän kiva tällänen halppikset vs. törsäys-laukut -kollaasi!!
Kiva huomata, ettei aina tarvitse pistää kuukauden vuokraa laukkuun, vaan voi myös etsiä halvemman, ihan yhtä hyvän, vaihtoehdon! :)

9. helmikuuta 2010 klo 12.28  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Miksi et käytä otsikoita??? Muotiblogi.fi:stä ei pääse klikkaamaan sun postauksia kun ei ole otsikkoa....

9. helmikuuta 2010 klo 13.02  
Blogger Edda af Niflheim kirjoitti...

Mä tykkään ehdottomasti eniten tosta Marc Jacobsista!

9. helmikuuta 2010 klo 13.07  
Blogger Hanna kirjoitti...

Kiva postaus. Eniten miellyttää Marc Jacobsin laukku. Tein uuden vuoden lupauksen ja säästän tällä hetkellä Mulberryyn, enkä osta enää yhtään halpislaukkua esim. H&M:lta... Laukut eivät ole pitkän ajan sijoitus, usein menevät ruman näköiseksi ja sisäkangas on hetkessä rikki.

9. helmikuuta 2010 klo 13.09  
Blogger Irene kirjoitti...

superlatiivi: ei tarvitse olla miljonääri, muistaakseni se maksoi "vain" reilut 500 e. se on siis halpa verrattuna chanelin ja vuittonin monen tonnin laukkuihin :)

anonyymi: tosin tossa friisissäkin on niittejä pohjassa ;) en vaan pääse niistä eroon :)

murkinamarsu: mä oon vähän eri mieltä, kun itse tosi harvoin ostan mitään nahkakenkiä- tai laukkuja. en nimittäin suostu syömään näitä elikoita, mistä nahat otetaan joten en luonnollisesti mielelläni myöskään pue niitä päälleni. 2nd handina ostan nahkaa ja myös oikein hyvälaatuisen laukun voisin ostaa, jos tietäisin että käytän sitä mahdollisesti koko elämän. minulla on kuitenkin monia tekonahkaisia asusteita jotka ovat kestäneet oikein hyvin ja jopa paremmin kuin nahkaiset.

veera: oi, mun mielestä sun pitäis ostaa se, jos se on sun unelmien laukku. ei se oo edes pahan hintainen kun vertaa noihin joihinkin ökyluksuslaukkuihin ja se on kuitenkin varmasti laadukas! jätät vaan muutamat henkkamaukkarätit ostamatta niin avot, siinä on laukkurahat ;)

anonyymi: kiva että kelpasi, mäki tykkään kaikenlaisista panosta/pihistä-jutuista kun ite ainakin oon useimmiten se pihistä-ihminen ;)

anonyymi: pahoittelut, se johtuu siitä että oikeesti unohdan. laitan usein ajatustuksella näitä juttuja jolloin aivokapasiteetti ei riitä otsikointiin, kun yritän sählätä niiden aikojen kanssa ;) yritän tästedes muistaa! :D

chloé: ai tosta pussukasta? siinä on kaksi ja mä itseasiassa alan vähän kallistua ton klassisemman mallin puoleen (vasen yläreuna)

Hanna: joo kyllä mä alan kanssa varmistua siitä, että sinnittelen vanhojen kanssa sen aikaa että saan kerättyä rahaa johonkin laadukkaaseen. tosin mulberry menee reippaasti mun budjetin yli :/

9. helmikuuta 2010 klo 14.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vasemman yläreunan Marc Jacobs :P sen mä ottaisin jos saisin!

9. helmikuuta 2010 klo 15.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa panostaa nahkalaukkuun, kestää paljon paremmin kuin tekonahkaiset. Se kuluu nätisti ja palvelee monta vuotta pidempään kun jotkut "halpikset".

9. helmikuuta 2010 klo 16.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hmmm...mä ostaisin nahkaisen laukun, mutta en välttämättä merkkilaukkua. Ymmärrän kyllä sua siinä että et eettisistä syistä nahkaista halua, mutta kun kuitenkin haluat "nahkaisen näköisen", niin kestävämpi ratkaisu (mun mielestä) on aito nahkainen, joka kestää vuosia kuin muoviretku, joka rispaantuu muutamassa kuukaudessa. Eikä nuo muovisetkaan nyt ainakaan ympäristön kannalta sen eettisempiä kai ole :)

10. helmikuuta 2010 klo 9.44  
Blogger Irene kirjoitti...

mä oon ensisijaisesti eläinten oikeuksien kannattaja ja vasta sitten mietin mitä mun muovilaukun valmistaminen tekee ilmastolle jne. mutta oot kyllä oikeessa että tässä tapauksessa kannattaa valita kestävämpi ratkaisu, eli nahkalaukku.

10. helmikuuta 2010 klo 11.21  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Noista alemman kollaasin laukuista kolahtaa Burberry ja ylärivin MJ. Ne kun ois varmaan sellaiset, joissa vois kuljettaa papereitakin. Melkein kaikki, molemmista kollaaseista, silti ovat kivan näköisiä! Itellä on hakusessa nätti ja ajaton musta työlaukku, ei oo mikään ihan helppo hakunen :)

Varmasti yleisesti ottaen nahkalaukut ovat kestävämpiä kuin keinonahkaiset, mutta kyllä keinonahoissakin on helmiä, esim. Vuittonin hartsikäsitellyt (?) peruslaukut. Ja bilekäytössä on ihan riittävän kestäviä olleet Guessin laukut (vanhin ollut käytössä jo kymmenen vuotta). Siis jos haluaa välttää eläinperäisiä tuotteita.

12. helmikuuta 2010 klo 15.12  
Blogger Oona kirjoitti...

Itselleni kolahti säästä osion Friis&Co ja aivan ihana (vaikka ei kyllä niin käytännöllinen) Asoksen niitti pussukkalaukku <3! Sijoita osiosta ylempi Marc Jacobsin ihanuus ja sen alapuolella oleva TopShopin unelma: kiitos minulle minulle ! =)

15. helmikuuta 2010 klo 17.25  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu