Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Makkari

maanantai 8. helmikuuta 2010

Makkari

Lupasin esitellä teille myös makkarini, kunhan saan sen siivottua. Olkkarin esitelyn voit lukea täältä. Makkarini on aina ollut vähän keskeneräinen, sinne on tullut keräiltyä kaikki sisustusjämät. Lisäksi se on normaalisti niin täynnä vaatteita, että kaikki sisustuselementit ovat täysin turhia, sillä ne ovat suurimman osan ajasta hautautuneet vaateröykkiöiden alle. Eräs lukija kysyi olkkaripostauksen yhteydessä, onko kämppäni aina noin siisti vai kerääntyvätkö vaatteet salakavalasti tuolinnojille. Vastaus on ei, vaatteet eivät siis kasaudu tuoleille tai sohvalle. Ne lojuvat ihan rehellisesti vain lattialla. 

No, pointti oli, että makkari on siis vähän kesken, kuten aina. Lattialta puuttuu ainakin matto, jota kaipaan kovasti, sillä olen todellinen mattoihminen. En voi sietää paljaita lattioita. Ellei lattia ole ihana lauta-sellainen.  



Äidin mahtava pajupallovalaisin ei pääse oikeuksiinsa, sillä peililamppu paloi ja sen tilalle vaihdettiin tavallinen energiansäästölamppu. Tässä valaisimessa peililamppu on ihan ehdoton, se heijastaa valon ylös, jolloin kattoon muodostuu upeita varjoja. Peililamppu siis ostoslistalle!



Köyhän miehen Block.

 

Yksityiskohtia: 


 
 Tuulen viemää ykköstä ei vissiin ole vähään aikaan luettu, pölyn määrästä päätellen, sori :(


Äidin suunnittelema puu-/lehtikori on ihana! Näistä tietoa TÄÄLLÄ.

Tunnisteet:

11 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hei, mistä oot ostanut alimmaisen hyllyn harmaat kengät? parhaat!

8. helmikuuta 2010 klo 10.35  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

apua, mistä tollaisia kenkärekkejä saa?!

8. helmikuuta 2010 klo 10.36  
Blogger Minna kirjoitti...

ihania kuvia, kaunista =)

8. helmikuuta 2010 klo 18.04  
Blogger Herttainen kirjoitti...

Aivan ihanat noi penkki ja lehtikori! Voi kunpa itsellä olis niin vähän tavaraa että ois "varaa" täyttää joku kohta penkillä, jolla olis vain kirjahyllyn rivi. Sen sijaan on pakko käyttää se tila isoon kirjahyllyyn... Jos olis yks huone lisää niin sitten :)

8. helmikuuta 2010 klo 18.26  
Blogger Irene kirjoitti...

anonyymi: ne ovat ihan H&M-kamaa, tosin siitä on jo tovi kun olen ne ostanut.

anonyymi: rekki oli kämpässäni jo silloin kun muutin

mine: kiitos :)

herttainen: toi on ihan totta että aina ei vaan oo tilaa sisustaa niin kuin haluaisi, mulla on ihan kivasti tilaa makkarissa kun asun yksin kaksiossa.

8. helmikuuta 2010 klo 18.56  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tiiätkö yhtään et tuleeko toi h&m:n kukkapaita(joka on kilpailussa 3.palkinto)nettii tai kauppaa myyntii?on vaan niin ihanan näkönen:)

8. helmikuuta 2010 klo 19.17  
Blogger Annika kirjoitti...

hei tosi kiva kenkäteline! ja varsinkin tuo köyhän miehen block :D itsellä meinaan samanlainen lamppu, pitänee varmaan koitaa itekkin sitä noin vaakatasossa :D

8. helmikuuta 2010 klo 22.26  
Blogger Jose / ajastaika.com kirjoitti...

Onks noi anonyymin kehumat kengät ne kiilakorot, joita yhteen aikaan tuli vastaan kaikkialla? Jos ovat niin multa sais joku ostaa pois, en kerta kaikkiaan pysty kävelemään niillä muutamaa kymmentä metriä pidempään kun jalat huutaa hoosiannaa. Tosin mun jalat onki ihan tyhmät enkä fysioterapeutin mukaan sais käyttää ees muutaman sentin korkoja ku tosi harvoin. :/

8. helmikuuta 2010 klo 23.02  
Blogger Mirre kirjoitti...

Eilen naputtelin tähänkin kommentin, mutta ilmeisesti se on kadonnut bittiavaruuteen. No eniveis, sulla on kiva koti, ihanan avara ja persoonallinen :) Puuh, ootan vaan että pääsen itsekkin jossain vaiheessa elämää muuttamaan isompaan asuntoon :((

9. helmikuuta 2010 klo 12.53  
Blogger Saanasofia kirjoitti...

vitsi että tykkään sun sisustustyylistä! varmaankin siksi että se on aika yhteneväinen omani kanssa :D haaveilen että pääsisin muuttamaan jo isompaan asuntoon ja saisin sisustaa muutakin kun vaan oman pienen huoneeni..
multakin löytyy toi köyhänmiehenblock :D hiukan repeilin. ostin sen hillitsemään rikkaanmiehenblockin hankkimishimoa :D

-s

10. helmikuuta 2010 klo 11.44  
Blogger Elinakui kirjoitti...

Haaa! Jose, minkä kokoinen sun jalka on? ;)


ppppst. ihastuin nättiin ja simppeliin sisustukseen. erityisesti tuo paljettipaita seinällä kiva yksityiskohta :>

12. helmikuuta 2010 klo 19.41  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu