Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Voitto oikeaan osoitteeseen?

perjantai 18. joulukuuta 2009

Voitto oikeaan osoitteeseen?



Tämänpäiväinen Muodin huipulle -kisakatsomo meni vähän pieleen, kun sisko onnistui nyppäämään digiboksin johdon pois seinästä kesken tallennuksen tyypillisen mikä tää on -lausahduksen siivittämänä. Missasimme sitten tuomarien mielipiteet mallistoista ja vasta MH-extra kertoi  meille voittajan. Onko lukijoiden joukossa muuten samalaisia nappulafaneja kuin siskoni, joka painaisi varmasti sitäkin nappulaa, jossa lukee älä paina tästä tai maailma tuhoutuu. Siskoni näpräilyjen takia olen lisäksi menettänyt tärkeitä valokuvia, koska siskoni käsissä kameran filmikasetin luukku ei pysynyt kiinni ja filmi valottui. Lisäksi olen joutunut tiedustelemaan kännykkäni PUK-koodia, kun eräs näppäilijä, jolla ei ollut aavistustakaan puhelimeni PIN-koodista, yritti silti sitä siihen syöttää! Siskoni ei siis ole 2-vuotias vaan 20.

No se siitä, takaisin aiheeseen. En voi väittää, ettenkö olisi ollut pettynyt Mertin sijoituksesta kilpailussa. Toisaalta Katri todella ansaitsi voittonsa kaiken sen aherruksen jälkeen. Hän teki mallistoaan päivätyönsä jälkeen, kun taas Mert tuntui vähän lorvailleen kesällä. Tyttö todella teki kaikkensa menestyäkseen kilpailussa ja teki tuhottomasti töitä finaalimallistonsa luomiseksi. Ja ovathan Katrin luomuksetkin säväyttäneet kerta toisensa jälkeen. Lisäksi ne ovat ihan suunnittelijansa näköisiä ja koko mallistossakin vallitsi siksi tietynlainen harmonia.
 Näistä tykkäsin erityisesti Katrin mallistossa.



Sitä en vain ymmärrä, että Maria meni Mertin edelle finaalissa. Mertin mallisto todella sykähdytti, vaikka työn tekninen jälki ei kai joidenkin ammattilaisten silmiä miellyttänytkään. Marian kisa-asut ovat mielestäni olleet aina joko pliisuja tai toisaalta jotenkin liian sekavia ja omituisia.

Yleensä en tykkää printeistä, mutta tämä on kuitenkin ihana.



Mutta kuten Mert itsekin uskoo, hänestä kuullaan vielä! Ja onhan nuorella miehellä vielä aikaa kehittyä teknisiltä taidoiltaan. Miekkosen mallisto oli mielestäni yllättävän monipuolinen: Ihana pikkumusta ja muut hillitymmät asut toimivat kontrastina lopun supernäyttäville luomuksille.




Mitä mieltä muut ovat kisan lopputulemasta, voittiko oikea henkilö? Menivätkö muidenkin mielestä perintöprinsessoiden kruunut sekaisin?

ps. Tsekkaa vielä Mertin haastis täältä, jos on jäänyt lukematta.

Tunnisteet: ,

3 kommenttia:

Anonymous Lina kirjoitti...

Mertin mekot miellyttivät kyllä tämän tytön silmää ehdottomasti eniten. Lisäksi hänen mallistonsa oli mielestäni harmoninen kokonaisuus, tytöillä oli molemmilla vähän sellanen hässäkkä, en oikeen löytänyt yhtenäisyyttä, muuta kuin päälleliimatuissa elementeissä.

Katrin vaatteet ovat mielestäni sitäpaitsi todella harvoin imartelevia -ja eikö toi pussittava kangas ole aika nähty juttu jo, hän on käyttänyt sitä aika ahkerasti...

Makuasioitahan nämä ovat, mutta on Mertillä mun mielestä eniten silmää, tyylitajua ja muuntautumiskykyä. Toisin sanoen, en taida olla tuomareiden kanssa ihan samoilla linjoilla :D

18. joulukuuta 2009 klo 6.43  
Blogger soul by the sea kirjoitti...

Itse pidin Katrista alusta asti, mutta rakastan muutenkin laskoksia, vedoksia, drapeerauksia ja tapaa jolla epäsymmetristä graafisuutta ja veistoksellisuutta pehmennetään kangasvolyymillä.. Joten Katrin tyyli oli suuresti mieleeni.

Kaikista finalisteista löytyy kyllä hyviä puolia. Mertin 'kehityskertomus' kilpailun aikana oli huimaava, siitä kaikki mahdolliset pisteet hänelle. Mutta lopultakaan hänen tekninen osaamisensa ei mielestäni ollut sellaista, mitä voittajalla pitäisi olla. Ja ehkä hän on teatraalisen tyylinsä takia soveltuvampi johonkin 'taiteellisempaan'.. Aika näyttää :)

Maria oli taas kautta linjan 'oman tiensä kulkija' ja tykkäsin hänen tavastaan ottaa riskejä, haastaa tuomareita ja tavallaan kyseenalaistaa yleisiä kauneuskäsityksiä. 'Rumuudessakin' on tietty estetiikkansa. Hänen työnsä olivat ehkä katsojalle 'vaikeimpia' juuri näiden asioiden takia.

Mutta ihan antoisa kilpailu ja finaali kaikenkaikkiaan! Seuraavaa kautta odotellessa... :)

18. joulukuuta 2009 klo 13.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olisin itse toivonut Mertin voittavan, mutta Katri todella ansaitsi voiton. Mertistä kuullaan vielä :)

23. joulukuuta 2009 klo 13.06  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu