Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Onpa ruma?

tiistai 29. joulukuuta 2009

Onpa ruma?

Olin juuri vuodattamassa tuntojani Stellan kommenttiboksiin, mutta koska uumoilin avautumiseni vievän vähän liikaa tilaa, kirjoitankin ajatuksistani tänne omalle alueelleni.

Paras aika vuodesta -blogissa siis esiteltiin Boo Georgen Twin-lehdelle kuvaamaa materiaalia kauniista naisesta nimeltä Freja Beha Erichsenia. Stella kertoo pitävänsä kuvista kovasti ja kysyy lukijoidensa mielipidettä niistä. Kommentit saivat minut kiehumispisteeseen.






Mulle tulee noista semmoiset kehitysmaan lapsi työpaikallaan autokorjaamossa -vibat, eikä se välttämättä ole ihan ominta tyyliäni. Inspiroivat lähinnä antamaan rahaa seuraavassa nälkäpäiväkeräyksessä.

En tidä uskallanko sanoa, mutta mielestäni rumimman näkemäni rinnat.. Kamalaa eikä yhtään ihailtavaa.

...sanoivat siis jotkut. Onneksi kommentoijien joukossa oli myös ihmisiä, jotka pitivät nuorta Frejaa kauniina. En sano, että kaikkien pitiäisi olla samaa mieltä kanssani, että Freja on kuvissa jumalaisen kaunis. Makuja on monia ja joidenkin käsitys kauniista naisvartalosta voi poiketa omasta käsityksestäni paljonkin. Pointtini on se, että on aivan yhtä tuomittavaa arvostella lihavan ihmisen ulkonäköä kuin laihan. Entä jos Stella olisikin esitellyt blogissaan kauniita kuvia lihavasta naisesta ja joku olisi kommentoinut niitä yllä olevaan tyyliin? Inspiroivat lähinnä antamaan rahaa kaikille läskeille rasvaimua varten. Tai jos joku olisi kommentoineet rehevän naisen reheviä rintoja sanoilla rumimmat näkemäni rinnat. Useampikin ihminen olisi varmasti älähtänyt.

Toivottavasti Frejan ulkonäköä arvostelleet ihmiset lukivat muidenkin kommentteja, esimerkiksi tämän, pienirintaisen lukijan kommentin:

Voitteko kuvitella miltä kommenttinne minun kaltaisistani ihmisistä tuntuvat?? -- kommenttinne todellakin tuntuivat ikäviltä ihan näin henkilökohtaisella tasolla ja muistan ne aivan varmasti huomenna kuntosalin pukuhuoneessa.

Niin, laihoilla ja pienirintaisillakin on nimittäin yllättäen tunteet. Olin itsekin teini-ikäisenä niin laiha, että yritin laihoin tuloksin väkisin lihottaa itseäni, jotta ei tarvitsisi kuunnella laudaksi ja lapseksi haukkumista. On siis ikävää huomata, että edelleen naisen pienikokoisuutta, laihuutta ja pieniä rintoja pidetään jotenkin epäluonnollisina.

On ihanaa, että esimerkiksi More to Loven -tytöt pitävät isompien tyttöjen puolia ja antavat varmasti paljon voimia niille, jotka ovat epävarmoja ulkonäöstään ja joita on ehkä kokonsa takia kiusattukin. Minä puolestani yritän pitää laihojen puolta, vaikka oma aikani höyhensarjalaisena onkin enää muisto vain. Kirjoitin aiheesta aikoinaan Irene&Sagan puolella ja tässä tekstini niiltä ajoilta.

Olen usein kuullut sanottavat, että häikäisevä mallilupauksemme Suvi Koponen on ruma, koska hän on liian laiha. Mistä lähtien laihoja ihmisiä on saanut parjata, mutta lihavien ihmisten läskeistä mainitseminen on täysin tuomittavaa? Koponen on kaiken lisäksi täysin terve nuori nainen, jota on siunattu hyvillä geeneillä ja nopealla aineenvaihdunnalla. Onko haukkujien iholla häivähdys vihreää, nainenhan on palkattu vain muutamia mainitakseni Burberrylle, Diorille, Dolce & Gabbanalle, Fendille, Louis Vuittonille, Versacelle, Marc Jacobsille, Donna Karanille ja Calvin Kleinille. Nämä työpaikat kelpaisivat varmaan meille appelsiini-ihoisillekin.

Miksi luonnostaan laihat ihmiset kohtaavat anoreksia-epäilyjä? Eikö ole aivan yhtä luonnollista olla laiha kuin lihava? Minä olen normaali, mutta pidän eniten huippumallin laihaakin laihemmasta ulkomuodosta. Toinen on laiha ja pitää pyöreämmistä muodoista. Piti sitten eniten tikkunekusta, päärynästä tai omenasta, älkäämme kauhistelko toisiamme. 

Frejan kuvat otin Stellan blogista, johon ne puolestaan olivat ilmaantuneet täältä.

Tunnisteet: ,

24 kommenttia:

Blogger elisa kirjoitti...

olipas hyvin kirjoitettu! +

29. joulukuuta 2009 klo 11.12  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus! Ärsyttää kun kun naiset itse luovat itselleen ulkonäköpaineita, aina on joku liian laiha ja liian läski, ja sitten sanotaan että median syy! Hah, ihan itse sen luovat! Eniten ärsyttää se, että juuri laihoja saa arvostella. ARGH! Miksei kaikkien voi antaa olla sellaisia kuin ovat!

29. joulukuuta 2009 klo 11.28  
Anonymous Trillian kirjoitti...

No kommentoidaan nyt sitten tännekin kun oma kehitysmaan lapset -kommenttini oli päässyt oikein ekaksi arvosteltavaksi. Ihan ensiksi kysyn: sanoinko jossakin kohti, että kyseinen malli on ruma? Pardon my french, mutta resuiset vaatteet, laihuus, karu ympäristö ja uhmakkaan ja vihaisen näköinen malli tuo minulle mieleen nälän, kurjuuden ja monta muuta pahaa asiaa. En innostu tällaisesta kuvastosta ja se ei herätä minussa mitään inspiraatiota vaan sääliä ja auttamisenhalua. EN halua arvostella mallia vaan kuvien viestiä kokonaisuudessaan. En pidä kurjuuden estetiikasta. Enkä kyllä muutenkaan tajua, että kun on jonkun muun ihmisen stailaamista ja toisen ottamista kuvista kysymys, niin sitten ihaillaan ja inspiroidutaan k.o. mallin tyylistä. Tuskin hän itse on vaatteita (tai alastomuuttaan) näihin kuviin valinnut?

Erityisen turhauttavaa minusta on että kommenttini ymmärretään näin väärin siksi, että MINÄ OLEN LAIHA NAINEN. Olen ollut teininä 176 cm ja 54 kiloa, ja en usko että täällä moni terve ihminen samoissa lukemissa on koskaan ollut. Nykyään olen normaalipainoinen, mutta edelleen hyvin hoikka. Ja en millään muotoa hyväksy sitä, että laihoja ihmisiä saa arvostella rumiksi. Ja näin ollen sanon, että tekstissäsi on paljon asiaa, josta olen samaa mieltä. Ja lopuksi totean, että netissä kommentoinnissa on näköjään aina väärinymmärryksen mahdollisuus. Osittain siksi, että muut kommentit, joita samaan blogiin tulee voivat luoda tietyn ilmapiirin jonka kautta kaikki viestit luetaan. Tässä tapauksessa niin moni viesti otti suoraan kantaa mallin ulkonäköön, että omankin kommenttini viesti oletettiin malliin kohdistuvaksi.

Kiitos ja anteeksi.

29. joulukuuta 2009 klo 11.50  
Blogger llaura kirjoitti...

oon todellakin aina inhonnu sitä faktaa, että laihoja saa julkisesti riepotella painonsa takia, laihoille saa kadullakin sanoa että "herranjestas sä oot laiha, etkö sä syö ollenkaan", mutta auta armias jos ylipainoiselle kävis sanomassa että "ootpas lihava, syöppä vähemmän". eikä mulle tulis mieleenkään sanoa, ei muiden tehtävä ole päivitellä toisten painoa, mutta miksi on hyväksyttävää päivitellä laihuutta??

oon itsekin ollut tosi hoikka, ja vaikka olenkin nykyään normaalin puolella, oma naisihanteeni on varsinkin aiemmin ollut huippumallilaiha. ja eräältä kaveriltani sain kommentin, että naisihanteeni on sairas... entä jos tykkäisit rehevimmitä naisista, tulisiko kukaan haukkumaan makuani sairaaksi? ei laihuus ole sairautta, mutta edelleen, miksi sitä saa parjata ja puhua jatkuvasti anoreksiasta ja muista "terveyshaitoista", kun muut painoluokat jätetään julkisesti rauhaan.

29. joulukuuta 2009 klo 12.47  
Blogger Sara kirjoitti...

Munkin täytyy kyllä sanoa, etten pidä noista kuvista. Mutta se ei johdu mallin laihuudesta tai pienistä rinnoista - jostain syystä vaan ei nappaa. Kaikki ei voi tykätä kaikesta, eikös?

Mutta siis, sulla on kyllä tekstissä hyvä pointti, ja olet oikeassa tuossa asiassa :)

29. joulukuuta 2009 klo 12.50  
Blogger Maikko kirjoitti...

Mistä on peräisin oletus ettei lihaville ihmisille huomauteltaisi painostaan koko ajan :O?? Tunnen itse paljon ylipainoisia ihmisiä, ja heidän kanssaan kadulla kulkiessa huomaa että kyllä heille naureskellaan, ja arvostellaan, teinipojat etenkin harrastaa tätä. Ehkä laihat kuvittelevat että vain laihoja arvostellaan, mut ei se ihan niinkään ole. Mun mielestä jokainen voi olla sen kokoinen mikä on, mutta etenkin mun ikäluokassa on laihat vähemmistöä, olen noin kolmikymppinen, lapsen saanut ja alipainon rajoilla, ja kyllä toki itsekin kuulen laihuudestani, mut en kiinnitä siihen mitään huomiota. Suomessa on kuitenkin lihavia enemmän kun laihoja/normaalipainoisia (ylipainoisia 60% kansasta)että ehkä siihen on sitten totuttu katukuvassa.

29. joulukuuta 2009 klo 13.28  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kyllä sekä lihaville että laihoille kommentoidaan, mutta kyllä on täysin fakta, että laihoille kommentoidaan suoremmin heidän ulkonäköä. Itse olen erittäin hoikka ( n. 165 cm, 42 kg) ja saan kuulla ihan koko ajan painostani. Joka kerta kun menen uuteen ympäristöön, esim. työpaikkaan, harrastukseen tms. poikkeuksetta painoani ja ulkonäköäni arvostellaan ja ihmetellään. Mutta minkäs teet, tämän olen saanut ja tähän on tyydyttävä.

29. joulukuuta 2009 klo 14.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mulla on hieman ristiriitaset fiilikset, kun toisaalta yhdyn ihan täysin näihin sun ajatuksiin. Ja välihuomautus: kun mä näin Stellan blogissa nää kuvat, ääneen hihkasin että oi, ihanat rinnat :) Mutta toisaalta.. Kylläpä niille lihavoillekin kommentoidaan, todellakin! Muotiblogeissa joskus on vallalla just tää ajatus että vain laihoille kommentoidaan, mutta mulla on läheinen isokokoinen ihminen ja kyllä tulee kommenttia. Ja vielä ahdistavampaa; sanatonta palautetta.

Oikeestaan mä uskon että me ollaan ihan samaa mieltä näistä jutuista, näitä vaan voi kattoo monelta puolelta eikä yhessä postauksessa voi tietenkää kovin montaa kantaa käsitellä :)

Ainii. Mä oon ollu tämmönen aika normaalipainoinen (167/63) jolla on vähä ylimääräistä löysää, mutta pari vuotta sitten yhtäkkiä laihduin 54-kiloiseksi ja sain ihan joka tuutista kuulla kommenttia! Toki se tavallaan oli kivaa että ihmiset huomas, koska olin ite iloinen laihtumisesta. Mutta toisaalta eihän se kovin korrektia ollu, varsinkaan oudoimpien puolelta..

Hyvää uutta vuotta!! p.s. varmaan pitäis perustaa munki oma blogi ettei tarvi tukkkia toisten kommenttiboxeja :D

29. joulukuuta 2009 klo 14.55  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ai nii, ja se vielä piti sanomani, että mun mielestä stailaus ja kuvausympäristö oikein korostaa Frejan mieletöntä kauneutta :)

-edellinen ano

29. joulukuuta 2009 klo 14.58  
Blogger Irene kirjoitti...

elisa: kiitos :)

anonyymi: oot ihan oikeessa!

Trillian: kiitos kommentistasi ja pahoittelut väärinymmärryksestä. puhuit kuitenkin nälkäpäiväkeräyksestä ja otin sen aika vahvasti mallin laihuuteen kohdistuvana kommenttina. mutta hyvä jos olin väärässä!

llaura: mulla on ihan sama juttu! tykkään tosi paljon mallien vartaloista mutta aika monet sanovat että hyi liian laiha, miten voit pitää tuollaisesta. onhan mallien joukossa sairaalloisen laihoja tyttöjäkin mutta aika uskoisin että aika usein heillä on vain hyvät geenit.

sara: joo en sanonutkaan että kaikkien pitäisi tykätä kuvista enkä edes sanonut että kaikkien pitäisi pitää mallin ulkonäöstä, mutta se kommentointi tässä harmitti.

Maikko: totta niin huomautellaankin, varmasti. mutta sanoinkin tekstissäni että on aivan yhtä tuomittavaa arvostella lihavan kuin laihankin ulkonäköä. mutta tuntuu vain siltä että monien mielestä laihaa toki saa arvostella mutta lihavaa ei.

anonyymi: niinpä, ks ylempi kommentti. molemmille kommentoidaan mutta lihavuudesta kommentointia pidetään sopimattomampana.

anonyymi: kiitos kommentista ja omien kokemusten jakamisesta :D tsekkaa vielä kaks ylempää mun kommenttia.

anonyymi: NIINPÄ! :)

29. joulukuuta 2009 klo 15.40  
Blogger Aurora kirjoitti...

Ehkä kritiikki menee vähän väärään suuntaan tuossa Frejaa haukkuessa, mutta henk koht olen yksi niistä, joiden mielestä hän on liian laiha. Kritiikin tietty pitäisi pikemminkin kohdistua siihen, että miksi valitaan aina laihoja malleja, eikä sellaisia, jotka paremmin vastaavat normaalia naista. Mielestäni siksi Lara Stone on huomattavasti kauniimpi kuin Freja Beha, koska Laralla on kurveja. Ikävä kyllä harvemmin Laraa tms. malleja valitaan tällaisiin maskuliinissävytteisiin kuviin, vaikka useimmilla kuluttajilla ns. miesten muoti näyttää siltä, miltä se Laran päällä näyttäisi kuin taas äärimmäisen laihan (olkoonkin luonnollista tahi ei) Frejan. Ulkonäön ruotimiseen nyt sanon sen verran, että kaikenpainoisten ulkonäköä ruoditaan - laihuuden mollaaminen on ehkä nostanut päätään viime vuosina, kun on alettu sisäistää tuota yllä kirjoittamaani. :)

29. joulukuuta 2009 klo 16.13  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kyseinen malli on hyvinhyvin kaukana siitä mitä itse pidän naisessa kauniina, mielestäni malli on hurjan kärsineen näköinen. Itse pidän kauniina, kurvikkaita naisia erityisesti pin up ja burleski- tyylin naiskauneus iskee ja kovin. Tämä on minun mielipiteeni ja kukin muodostakoon omansa mistä tykkäävät :)

29. joulukuuta 2009 klo 17.24  
Blogger Irene kirjoitti...

aurora: joo, on totta että mallien joukossa on sairaalloista laihuutta, muotiteollisuus varmasti joskus suorastaan kannustaa sairastamaan anoreksiaa ja bulimiaa. monet ovat kuitenkin ihan terveitä laihoja tyttöjä. onneksi mallien laihuudesta on puhuttu ja siksi ehkä kurvikkaammistakin naisista on nykyään malleiksi. tärkeää onkin se, miten asiasta puhutaan. on ok ruotia yleisesti sitä miksi malleiksi kelpuutetaan vaan todella laihoja tyttöjä, mutta mun kiehumispiste tuleekin vastaan siinä kun yksittäisiä ihmisiä aletaan julkisesti parjaamaan rumatissisiksi :/

anonyymi: niinhän mäkin tuossa sanoin, että kaikilla on makunsa :) ketään ei silti tarvitse sanoa rumaksi julkisesti.

29. joulukuuta 2009 klo 19.33  
Anonymous Lina kirjoitti...

Mulla särähtää korvaan ylipäätään se, että julistetaan jotain tietynlaista kauneusihannetta. Sillä onnistuu aina, oli se sitten tarkoituksena tai ei, loukkaamaan vastakkaisia ominaisuuksia omaavia. Oma itsetuntoni kestää sen nykyään, mutta jos miettii esimerkiksi epävarmoja teini-ikäisiä, voi muiden sanomisien vaikutus oikeasti olla voimakaskin. Sanoja ei tarvitse välttämättä aina suunnata juuri tiettyyn yksilöön pahoittaakseen tämän mieli.

Ylipäätään kauneuskäsitys, jossa ylistetään vain kurvikkaita tai laihoja, on mielestäni jotenkin älytön. Ihan kuin kaikkien pitäisi mennä samaan muottiin. Ei kai se kauneus nyt painosta ole kiinni?

Tiedän ettei pointtisi todellakaan ollut se, että vain laihat ovat kauniita. Itselleni on jäänyt aiheesta traumoja joskus lukion ekan psykan tunnilta kun naisopettaja (joka oli täysi ääliö) piti jostain kumman syystä kamalan palopuheen siitä miten miehet ei oikeasti pidä suurista rinnoista ollenkaan ja että ihan tavalliset kelpaa paremmin kuin hyvin. Oli kauheen siistiä istua omien D-kuppieni kanssa siinä eturivissä. Teki vähän mieli kysyä että kannattaako mun nyt mennä pienennykseen kun nää ei kerran kelpaa kenellekään. :D Siinä missä nykyään näen tilanteen lähinnä huvittavana (siis miten epäpätevä voi opettaja olla??), kirpaisi silloin oikeasti. Enhän mä ollut itse valinnut sitä että olen kurvikkaampi kuin muut, massaan sulautuminen olisi ollut teininä huomattavasti houkuttelevampi vaihtoehto!

Mun mielestä ainoa asia mitä teinitytöille kannattaa tosta asiasta sanoa on se, että jos joku urpo arvostelee sua pelkästään kuppikokosi (tai sitten vaikka painosi) perusteella, se ei ole sun arvoinen. Piste.

29. joulukuuta 2009 klo 23.02  
Anonymous edit kirjoitti...

Mä en taas jaksa tätä jankutusta. :D AINA kun laihoja ihmisiä parjataan tulevat toiset kommentoimaan ''Onko se nyt sit oikein haukkua laihoja, mut lihavia ei saa? Minäkin olen ollut hirveän laiha ja aina sain kuulla siitä ja ym.'' Ja aina sama juttu. Ei jaksais. Kyllä niitä lihavia parjataan kuten laihojakin. Ja kyllä, kaikilla ihmisillä on tunteet, tuskin kukaan on kuvitellutkaan muuta.
Ja anteeksi, olen kovin väsynyt ja viesti saattaa kuulostaa sekavalta (eikä varsinaista pointtia tainnut edes olla).

30. joulukuuta 2009 klo 9.35  
Blogger Salla kirjoitti...

AAAAAAAAAAAAMEN! Oon vouhkannut tästä asiasta niin monta kertaa. On ok sanoa laihaa ihmistä kuvottavan näköiseksi luurangoksi, mutta jos joku sanoo liikalihavuuden olevan vaikkapa terveysriski, niin johan meteli syntyy.

Jokaisella saa mun puolesta olla millaiset kauneuskäsitykset tahansa, mutta olis kiva, jos muistettaisin että niillä laihoillakin ihmisillä tosiaan saattaa olla tunteet.

Täällä mun vuodatusta aiheesta vuodelta 2007: http://muotijatrendit.blogspot.com/2007/08/laihoi
llakin-on-tunteet-jos-joku-ei.html :D

30. joulukuuta 2009 klo 10.49  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Saa käsityksen ettei muodokkaita, eli normaalipainoisia, puhumattakaan "lihavista" naisista välitetä paskan vertaa. Ja että heitä saa kyllä moittia muodoistaan, mutta laihoja on niiin väärin sanoa "rumiksi".

Mietitääs näin; (näin elämässä yleensä), kumpaa moititaan/puhutaan selän takana/arvostellaan enemmän: hieman lihavaa vai selvästi hoikkaa?
-Vastaus: Lihavaa

Mallimaailma on taatusti raju, mutta siellä pyörivät mallit ovat (useimmiten) täysin omalla tahdollaan tulleet mukaan siihen järjettömään bisnekseen. Right?
Julkisesta ammatista syntyy väistämättä kritiikkiä, joka voi olla hyvinkin henkilökohtaista. Sitä voi paeta tai sen voi "hyväksyä".

30. joulukuuta 2009 klo 15.15  
Anonymous Anton kirjoitti...

Yhdyn (valitettavasti?) lainaamaasi kommentiin naisen rintojen rumuudesta. Hänen rintansa ovat rumat, suorastaan pelottavat. En ole nainen, joka kirjoittaa toisesta naisesta vaan mies, jonka mielestä kuvissa on sairaan näköinen nainen. Hänen rintansa ovat shokeeraavat. Ne ovat kuin viimestelemättömät rintojen luonnokset. Ne eivät ole kauniit, luonnollisen näköiset eivätkä seksikkäät. En halua sanoa, että kaikkien naisten tai heidän rintojensa tulisi mielestäni olla täyteläisiä, kauniita ja seksikkäitä, mutta luurankomaisuus on pelottavaa jos se ei ole luonnollista. Jos nainen on luonnostaan noin laiha ja hän elää terveellistä elämää, olen iloinen. Mutta jos hän on saattanut itsensä tuohon kuntoon, minua kuvottaa. Esteettisyys ei ole tulos itsensä rääkkämisestä, se on tila josta huokuu tasapaino. Kauneus ei ole kiinni mitoista, eikä se ole sidottuna sukupuoleen. Se on tasapainoa, jota en vaan löydä näistä kuvista.

2. tammikuuta 2010 klo 0.51  
Blogger Irene kirjoitti...

hmm siis tästä kommenttiboksiin syntyneestä keskustelusta saa nyt jotenkin sen käsityksen että nettiin kirjoitetut mielipidetekstit ymmärretään usein jotenkin väärin. mielestäni kirjoitin aivan selvästi että YHTÄLAILLA lihavien ja laihojen ulkonäön arvostelu julkisesti on tuomittavaa, mutta pointtini oli että usein ihmisten mielestä se että lihavan ulkomuotoa kommentoidaan paheksuen on tuomittavaa mutta laihan ulkönäköä ruotiminen taas on ihan ok. ja KYLLÄ, lihavien läskeistä puhuminen on varmasti paaaaaljon yleisempää eli lihavat saavat kommenttia painostaan ja ulkonäöstään varmasti useammin kuin laihat. tässä postauksessa kyse ei ollutkaan kyse siitä.

ja Anton: kiitos miehen näkökulmasta kirjoitetusta kommentista. tässä postauksessa ei kuitenkaan ollut kyse siitä kuka on kenenkin mielestä kaunis ja kuka ruma, vaan sitä mitä saa sanoa julkisesti ja mitä ei. toivon siis että tyttö jolla on samanlaiset rinnat kuin kuvan naisella, ei nyt lue kommenttiasi. siitä voisi nimittäin tulla aika paha olo :(

4. tammikuuta 2010 klo 14.34  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

se, että laihat kuulevat ulkomuodostaan ehkä lihavia useammin johtuu vain siitä, että laihuudesta kommentoimista pidetään hyväksyttävänä. tämä johtuu taas siitä, että laihuutta pidetään -lihavuutta todellakin useammin- kauneusihanteena. nuoren naikkosen suusta tuleva, todellakin laihalle ihmiselle tarkotettu mukalepposa huomautus "vitsi et oot kyl laiha, ootpas sä laiha" on tarkotettu kahdeksassa tapauksessa kymmenestä kohteliaisuudeksi pienellä katkeruuden ja mustasukkasuuden vivahteella.

4. tammikuuta 2010 klo 19.15  
Blogger Irene kirjoitti...

musta tuntuu että lihavat kuulevat varmaan negatiivisessä mielessä ulkonäöstään laihoja useammin mutta pointtini oli, että lihavien painosta huomauttaminen on monien mielestä varmasti tuomittavampaa kuin laihuudesta mainitseminen neg. mielessä. toi on totta että laihuudesta huomauttaminen on usein kohteliaisuus mutta puhuinkin nyt juuri siitä negatiiviseen sävyyn kommentoinnista. eli esim juuri nuo lainaamani kommentit ovat selvästi negatiivisia. myös jotkut bloggarit saavat usein kommenttia: syö enemmän, oot liian laiha tms. ja se on musta väärin :/

4. tammikuuta 2010 klo 19.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

vaiks noi tissit ois kuin rumat, pelottavat, vääränlaiset tai mitä ikinä tahansa ni pisteet mimmille kotiin häikäisevistä poseerauksista pikkutisseistä huolimatta! oisko sulla muka pokkaa, HÄ?!

5. tammikuuta 2010 klo 16.18  
Anonymous nina kirjoitti...

minunkin tissini taitavat sitten olla "viimeistelemättömät rintojen luonnokset". anton ei arvaakaan kuinka monesti olen toivonut edes hieman isompia rintoja. en siis isoja, vaan niin että täyttäisin kunnolla edes sen ensimmäisen kuppikoon. en ole mikään iso ihminen, mutta kokooni nähden täysin normaalipainoinen.

kate hudson on minusta hieno esimerkki pienirintaisesta naisesta, joka jaksaa olla pienirintainen jopa hollywoodissa.

5. tammikuuta 2010 klo 19.42  
Blogger Irene kirjoitti...

anonyymi: no niinpä!

nina: harmi kun jouduit lukemaan ton antonin kommentin, just tätä mä tarkoitin :/ munkin mielestä kate hudson on kaunis ja raikkaan näköinen ilmestys hollywoodin silikonien keskellä!

6. tammikuuta 2010 klo 14.28  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu