Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Joulumuisteloita

maanantai 28. joulukuuta 2009

Joulumuisteloita

Tuntui vähän haikealta palata Helsinkiin Harjavallan kodista, pitkän loman jälkeen. Joulu oli harvinaisen onnistunut, syötiin tietysti vähän liiankin hyvin ja käytiin perinteitä kunnioittaen yökirkossa. Joulupäivä pyhitetään perinteisesti kavereiden tapaamisen paikallisessa baarissa. Olen ennen kyseenalaistanut baariin menemisen joulupäivänä, mutta viime vuosina olen ymmärtänyt, että se on Karma rockin lisäksi ainoa päivä vuodesta jolloin harjavaltalaiset suuntaavat aina vanhaan kotikaupunkiinsa ja tapaavat samassa paikassa. Joulupäivä on siis tarkoitettu vanhojen kavereiden bongaamiseen täpötäydessä baarissa.

Yritin viettää joulua sen sijaan, että olisin jatkuvasti kuvannut sitä. Kuvamateriaalia löytyy oikeastaan vain leivontatuokiostamme siskon kanssa.





Sain lahjaksi muun muassa poikaystävältä vapaavalintaisen lehden tilauksen ja nyt olen pähkäillyt, minkä lehden tilaisin, parhaat - eli Trendi ja Olivia - kun jo kuukausittain postiluukusta tipahtavat. Mitään sisustuslehteä minulle ei tule ja olen kallistumassa Glorian kodin puoleen. Se kun taas on mielestäni paras sisustuslehti. Muita vaihtoehtoja olisi tilata ulkomailta, joku ruotsalainen muoti/julkkishömppälehti houkuttelisi ja oppisin samalla poikaystäväni äidinkieltä. Vogue on ehkä vähän turhan kallis. Ehdotuksia?



Itse annoin poikkikselle muun muassa rakkausaiheista jääkaappirunoutta, jota intouduimme eilen illalla kokeilemaan:






Omaa lahjussaldoa:



Sain sopivasti jouluksi testiin tämän Joe Blascon peitevärin, enkä aio enää ikinä elää ilman sitä. Purkki on todellakin jokaisen euron arvoinen ja pelastaa tällaisen akneihoisen päivän joka päivä! Väri on kuin toinen iho eikä sen huolelliseen levittämiseen mene meikkisienen kanssa kuin ehkä minuutti. En voi ylistää tätä tarpeeksi, kokeilkaa! Erityisesti jos kärsitte huonosta ihosta kuten minä ja haluatte parasta laatua, jota ei varmuudella ole testattu eläimillä! Joe Blasco on tunnettu eläinten ystävä :) Kävin Stockalla valitsemassa oikean värisävyn, myyjien opastuksella, eli jos harkitsette Blascoa, tehkää samoin. Älkää siis lähtekö itse arvuuttelemaan, mikä sävy sopii ihollenne. Ammattilaiset tietävät paremmin.


Tunnisteet: ,

9 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olen kauan halunut ostaa tuon kyseisen purnukan! Kysymys kuuluukin: Onko tuo tarkoitettu esim. silmien alle ja virheitä peittämään vai onko tuo ihan meikkivoide, jota voi huoletta sutia koko naamaan? :) Tiedätkö, minkä hintainen tuote on? Nyt on päästävä äkkiä Stockalle! :D

28. joulukuuta 2009 klo 16.34  
Blogger Irene kirjoitti...

Kiva kun oot kiinnostunut! Eli tuo mun purnukka onkin siis nimeltään meikkivoide, ainakin Cosme Shop -nettikaupassa ja siellä se maksaa 43,40 eli luultavasti Stockalla 45-50 euroa. Ja tästä purkista voi sutia koko naamalle. Blascolta tietysti löytyy muitakin peitevärejä eli jos en tällä meikkivoiteella saisi ihon kirjavuutta peitettyä, voisin kokeilla Joe Blasco Neutralizer -häivyttäjää. Lisäksi Blascolla on vähän kalliimpaa Dermaceal - peiteväri, jolla saa sitten jo tatuoinnitkin piilon. Kannattaa kokeilla ja muista kysyä oma värisi myyjältä sekä hanki myös meikkisieni!

28. joulukuuta 2009 klo 16.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Söpöjä pipareita :) Jos minä saisin jonkun lehden tilauksen, ottaisin varmaan Cosmopolitanin tai Trendin, mutta Trendihän sinulle jo tuleekin. Vogue olisi kyllä ihana, mutta se on melkoisen hintava..

28. joulukuuta 2009 klo 16.58  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

lahjalehdeksi ehdottaisin Dekoa! aivan mahtava sisustuslehti! samaa laatua Olivia-lehden kanssa.

28. joulukuuta 2009 klo 22.06  
Blogger Harakka kirjoitti...

Ranskalainen Numéro on huikea muotilehti. Itse en juuri osaa ranskaa, mutta kuvat ovat joka euron arvoisia. Lehti ei muistaakseni ole kovin kallis.

28. joulukuuta 2009 klo 22.24  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa tutustua kotimaiseen Image-lehteen. Olen ollut tilaajana jo useita vuosia, enkä ole kertaakaan pettynyt; ajankohtaisia sekä kantaaottavia aiheita, muotia unohtamatta!

29. joulukuuta 2009 klo 10.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sisustuslehdistä ehdottomasti Divaani, parempi kuin Glorian koti tai Deko.

29. joulukuuta 2009 klo 13.15  
Blogger Irene kirjoitti...

kiitos kaikille kommenteista, aika jännä miten mielipiteet sisustuslehdistä eroavat. mulle tuli nimittäin divaani aika pitkään mutta en koskaan oppinut tykkäämään siitä, dekolle oon ehkä pikkuhiljaa alkanut lämmetä. mutta silti nuo glorian koti ja avotakka houkuttelevat enemmän.

imagea oon kyllä lukenut usein, mutta jotenkin se ei nyt houkuttele. se on upeasti taitettu ja on ilo silmille ja lukemistakin riittää, mutten tiedä miksen ole sitä tullut ajatelleeksi. pitäisi ehkä käydä vähän kirjastossa selailemassa ja miettiä oikein kunnolla :D

29. joulukuuta 2009 klo 15.45  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Divaani ei kyllä ole mistään kotoisin. jos suoraan sanotaan.

29. joulukuuta 2009 klo 16.21  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu