Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Haastattelussa Mert Otsamo!

torstai 10. joulukuuta 2009

Haastattelussa Mert Otsamo!

Viikon päästä ratkeaa, kuka on Suomen ensimmäinen Muodin huipulle -voittaja. Kisa huipentuu huikeaan finaalinäytökseen. Itse pidän peukkuja kisan kuopukselle, Mert Otsamolle, jonka muotisuunnittelijan taidot ovat ilmiömäiset. Mertin jokainen kilpailutyö on miellyttänyt silmääni, eivätkä miekkosen oma ulkonäkö ja tyyli yhtään vähemmän täydellisyyttä hivo. Mertin luomusten graafinen ilme ovat tehneet ainakin tähän tyttöön suuren vaikutuksen ja jankkaan viikottain telkkarin ääressä, että tuosta jäbästä tulee vielä jotain.  Mertin asut catwalkilla ovat aina tuoneet mieleen todellisen huippumuodin ja kuuluisimmat suunnittelijat maailmalla. Oli siis kiva uutinen, että Mert suostui myös vastailemaan innokkaimman faninsa Mademoiselle Pigallen kiperiin kysymyksiin.



                                                                                                                     Tässä on Mademoiselle Pigallen tuleva hääpuku ;)

Mert on siis vasta 18-vuotias, mitä ei ihan heti uskoisi, kun katsoo nuorukaisen kilpailua varten suunnittelemia luomuksia. Tosin Mert itse ei ole aina luottanut itseensä ja taitoihinsa. Muutamat kaverit ehdottivat, että selvästi lahjakas Mert osallistuisi Suomeen rantautuvaan Muodin huipulle -kisaan, mutta Mert ei ollut vakuuttunut asiasta, eikä hakenut moiseen kilpailuun - paitsi juuri ennen hakuajan umpeutumista.
- Olin suunnitellut vaatteita jo noin vuoden ennen kilpailua, mutta vasta kisassa pääsin oikeasti myös toteuttamaan visioitani, Mert sanoo.
Mert ei ole ollut muiden Muodin huipulle -kisaajien voittajasuosikki. Mert itse epäilee, että muita harmittaa se, että hänen tekniset taitonsa eivät ole muiden suunnittelijoiden osaamisen luokkaa. Täällä kuitenkin liputetaan Mertin puolesta, vaikka mies ei olekaan valmistunut ammattiompelijaksi. Tärkeintä todellisessa muotisuunnittelijassa eivät ole ompelutaidot ja koulussa väkerretyn patalapun laatu. Tärkeintä on luovuus, näkemys ja muodinnälkäisyys ja näitä ominaisuuksia tamperelais-oululaisella miehellä on roppakaupalla.

Muoti ei ole Mertille vain pintaa vaan enemmänkin state of mind ja oma tyyli on aina ollut hänelle tärkeä itseilmaisun keino.
- Muoti on jännä käsite minulle. Se ei ole se, mikä näkyy Voguen kannessa tai mitä julkkikset pitävät yllään. Toki seuraan mitä maailmalla tapahtuu, mutta minulle muoti on tunne, joka ottaa vallan ja ohjailee. Olen aina ilmaissut tunteitani pukeutumisella, Mert pohtii.


Tämä urheiluasu oli itseoikeutetusti 
haastetehtävän voittaja-asu.

 Mert inspiroituu omien sanojensa mukaan tunteistaan ja sisäisestä maailmastaan. Ideat mylläävät pään sisällä ja silloin suunnittelijalupas haluaa ideansa paperille ja luoda niistä fyysisiä. Lempisuunnittelijoikseen Mert mainitsee muiden muassa Gareth Pughin ja Alexander McQueenin.
- Pakko sanoa, että Lady Gaga ja Rihanna ovat tyyli-ikoneitani, vaikka se olisi kuinka kliseistä, Mert yllättää ja kertoo seuraavansa kyseisesten leidien räiskyvää pukeutumista.
Muodin huipulle -sarjassa Mert on päässyt suunnittelemaan tiukalla aikataululla asua laidasta laitaan. Haastetehtävinä suunnittelijat ovat tehneet vaatteita niin urbaaneille cityliikkujille kuin lapsenvahdeillekin. Jälkimmäinen asu piti kaiken kukkuraksi valmistaa sateenvarjoista. Muodin huipulle -asu on myös nähty Olivia-lehden kannessa. Kyseinen mekko puolestaan piti valmistaa Olivia-lehden sivuista.

Sarjan haastetehtävät ja aikataulut eivät ehkä täysin vastaa muotisuunnittelijan arkea, mutta sarja toimii oivallisena ponnahduslautana Mertin kaltaisille nuorille kyvyille.
- Tällä hetkellä haluaisin suunnitella esiintyville artisteille asuja lavalle tai näyttäviä juhla-asuja tilaustyönä. Haaveilen tulevaisuudessa omasta brändistä ja mallistojen tekemisestä, Mert sanoo ja korostaa, että hänelle tärkeää on juuri asun näyttävyys eikä niinkään käytännöllisyys. Mertin vinkit kevään ja kesän 2010 pukeutumiselle ovat korut, löysät trikoopaidat ja androgyynisyys.
 Kilpailun alussa Mert nimesi pahimmiksi kilpailijoikseen Antti A:n ja Achillesin. Viikon kuluttua kilpaillaan voitosta ja Mertin mainitsemat miekkoset ovat jo poissa pelistä. Nyt Mert mainitsee Muodin huipulle -lemppareikseen Antti A:n ja Hanna-Maarian. Finaalissa ovat kuitenkin Mertin lisäksi lahjakkaat nuoret naiset, Katri ja Maria.


Tämänpäiväisessä jaksossa Jaakko Selin käy tutustumassa finalistien elämään kotipaikkakunnilla. Kilpailijat ovat suunnitelleet finaaliin kymmenen asun malliston, jonka valmistumisprosessit ovat olleet kunkin finalistin kohdalla hyvin erilaiset. Muodin huipulle siis tänään Maikkarilla klo 20.00.


Kuvat MTV3





Tunnisteet:

4 kommenttia:

Blogger Mirre kirjoitti...

shh, harmi et mä tiiän kuka voittaa :oooo
Kaikki vuotaa näillä seuduilla. :S

10. joulukuuta 2009 klo 11.12  
Blogger Satu kirjoitti...

Minäkin liputan Mertin puolesta!

10. joulukuuta 2009 klo 11.35  
Blogger Irene kirjoitti...

mirette: shhh älä kerro :DD mäkin tosin tiesin finalistin jo ennenku sarja alkoi.

sinisilmä: noniin liput liehumaan! ;)

11. joulukuuta 2009 klo 16.14  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mäkin haluaisin et Mert voittais, vaik oli kyl lapsellista jättää asujen tekeminen ihan viimetinkaan :)

12. joulukuuta 2009 klo 23.45  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu