Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Eettistä kosmetiikkaa ja hypotuoksuisia hiustuotteita

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Eettistä kosmetiikkaa ja hypotuoksuisia hiustuotteita

Sain tänään testattavaksi ihania meikkejä muiden muassa Avonilta. Piristävät kivasti meikkipussia, jossa on tätä nykyä melkein pelkästään Lumenea, koska tiedän merkin olevan eläinkokeeton ja lisäksi hinnat sopivat kukkarolleni. Oli mukava kuulla, että myös Avon tekee töitä eläinkokeiden eliminoimiseksi ja arvioi itse tuotteidensa turvallisuuden esimerkiksi soluviljelmillä ja vapaaehtoisilla testaajilla. Avon myös tukee muiden vaihtoehtoisten testimenetelmien tutkimusta. Avon tunnetaan lisäksi laajasta hyväntekeväisyystyöstään; se kampanjoi rintasyöpää ja kotiväkivaltaa vastaan. Hinnatkaan eivät huimaa päätä.










Tämä valkoinen uutuusputeli vaikuttaa mielenkiintoiselta! Sillä voi korjata kynsilakkalipsahduksia kynsien ympäriltä!






Odottelen myös parhaillaan testiin Joe Blascon peiteväriä, josta olen haaveillut pitkään, mutta jota en ole raaskinut itse ostaa. Joe Blasco on yksi tunnetuimmista ja laadukkaimmista eläinkokeettomista kosmetiikkasarjoista.




Hiustuotteita ja kampaamopalveluita allergisille


Sain myös Sim Finlandin hiustuotteita, tarkemmin FORME 4U-matkatuotteita. Sim Finland Oy on suomalainen hiuskosmetiikka- ja hygieniatuotteita valmistava yritys, joka on erikoistunut hajusteettomiin ja hypotuoksuisiin tuotteisiin. Suihkuttelin äsken pyyhekuiviin hiuksiini sarjan monitoimisuihketta (setting lotion) joka suojaa lämpökäsittelyltä. Tässä ja muissakin sarjan tuotteissa on kevyt hedelmäinen hypotuoksu, joka siis sopii myös allergisille ja hajusteille herkistyneille nenille. Muutenkin hypotuoksut ovat turvallinen vaihtoehto monille muille kosmetiikan hajuisteille, joissa saattaa olla kymmeniä eri allergeenejä.





Simistä puheen ollen, olen kuullut monia tarinoita siitä, kuinka kampaaja on joutunut lopettamaan työnsä tultuaan allergiseksi esimerkiksi hiustuotteiden hajuille. Kemikaalien rajut krääsät saattavat ottaa asiakkaankin nenään. Siksi olikin mielenkiintoista kuulla, että Sim Finland on kehittänyt tuoksuttoman Hyvän Ilman Kampaamo® -konseptin, jonka liikkeissä käytetään vain Simin hajusteettomia ja hypotuoksuisia tuotteita. Kampaamot siis soveltuvat myös allergikoille ja muille kemikaaleille herkistyneille.

Tunnisteet:

6 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Blasco on parasta. Pieni purkki maksaa, mutta kestää sekä kasvoilla että purkissa. Riittoisa tuote vaikka joka päivä laittaisi.Itse meikkaan melkein joka päivä ja ostan ehkä kaksi-kolme vuodessa.

16. joulukuuta 2009 klo 17.05  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni lumene kylläkin testaa eläinkokeilla, tai vähintään raaka-aineet on testattu..

16. joulukuuta 2009 klo 18.49  
Blogger Heli kirjoitti...

Ihania sävyjä tossa Avonin luomiväripaletissa!! :) Jos et tykkää, lähetä mulle! :p

16. joulukuuta 2009 klo 19.09  
Blogger Juliet kirjoitti...

Silloin kun aikanaan asiaa selvitin niin itse myös ymmärsin että vaikka Lumene ei itse testaa tuotteita, niin raaka-aineita kyllä testataan (ei Lumenen toimesta, mutta käyttävät niitä kuitenkin).

juliet xxx

16. joulukuuta 2009 klo 19.43  
Anonymous Eppu kirjoitti...

Blasco on parasta, mutta se täytyy pestä extrahyvin pois, muuten menee naama kahta kauheemmaksi... Aih kun mäkin saisin "testattavaksi". Pitäis varmaan perustaa blogi. Hah...

16. joulukuuta 2009 klo 22.19  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kyllä vain. Lumenen raaka-aineet testataan eläinkokeilla.

17. joulukuuta 2009 klo 10.33  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu