Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Ehdinpäs!

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Ehdinpäs!

No niin, takaisin Suomessa. Rooman jälkeen poikkesimme matkallamme Suomeen siis Firenzessä, Nürnbergissä, Marburgissa ja Hampurissa. Hampurissa viivyimme perjantain ja illalla lähdimme Travemündestä laivalla Suomeen. Suunnitelmat siis muuttuivat aika paljon, emmekä vielä Roomaan tultuammekaan tienneet yhtään, miten etenemme Euroopassa. Laivamatkan ei pitänyt olla mikään vaihtoehto, mutta kesärenkailla ei olisi ollut kiva lähteä huristelemaan Ruotsin poikki ja isä infoili jo matkan alussa, että halvin vaihtoehto on itse asiassa laiva Saksasta Suomeen. Ja oli aika kiva seilailla täysihoidossa kotiin, eikä paahtaa autolla satoja kilometrejä.

Olin siis eilisen päivän keskellä merta ja harmittelin mielessäni täydellisesti missaamiani Jimmy Choon malliston avajaisia H&M:llä. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan olisin tuolloin ollut paraatipaikalla Tukholmassa. En siis päässyt edes netin ääreen.



Olin varma, että tänään kaikki kiva olisi jo myyty loppuun, mutta kun tuossa neljän aikaan iltapäivällä tänään heräilin, sain kiskaistua vielä ihania juttuja virtuaaliseen ostoskoriini. Ekan kuvan korkkarit ovat suosikkini, luulen että nappaan ne itselleni, kunhan posti kiikuttaa ne lähi-Ärrälleni. Muut jutut täytyykin sitten unohtaa, sen verran hintavia nuo kaunokaiset matkanjälkeiseen budjetiini ovat.

Kuva viimeisen kuvan vyöstä iski verkkokalvoilleni ja voimalla Firenzen H&M:n ikkunassa, mutta harmikseni se oli Suomessa myyty loppuun. Jos joku haluaa myydä minulle omansa niin... :D

Nyt alkaa sitten kuvarumba, kun siirrän kaikista kolmesta käyttämästämme kamerasta kuvat koneelle. Eli luvassa vielä muutama matka-aiheinen postaus ja paaaaljon kuvia!

Tunnisteet:

2 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vyötä löytyy joka koossa nettikaupasta ainakin nyt ma klo 10.15.

16. marraskuuta 2009 klo 10.14  
Blogger Milka kirjoitti...

Welcome home :) en malta odottaa kuvia (törkeä matkakuume päällä).

17. marraskuuta 2009 klo 11.48  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu