Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kumpi kampi

torstai 22. lokakuuta 2009

Kumpi kampi

Enää viikko ja yksi päivä niin istumme lentokoneessa matkalla kohti Roomaa! Viikon siellä viivyttyämme lähdemme takaisin Suomeen autolla. Ajattelimme pysähtyä kunnolla Rooman lisäksi toisessa kaupungissa Italiassa. Vielä kun osaisi päättää missä.


Houkuttelevia paikkoja ovat Venetsia, Firenze ja erityisesti minulle Milano. Eri ihmiset tuntuvat kuitenkin ylistävän ihan eri paikkoja ja olen saanut liikaa ristiriitaista informaatiota, että osaisin päättää. Joku pitää Firenzeä vaikuttavampana kuin Venetsia ja joidenkin mielestä Milano ei ole kaikessa tunkkaisuudessaan (?) vierailemisen arvoinen. Muotikaupunkina viimeksi mainittu olisi kuitenkin mielenkiintoinen. Venetsia taas houkuttaa romanttisuudellaan :)

Image and video hosting by TinyPic

Ei saa nauraa TinyPicillä tehtyä kuvanmuokkausta eikä bloggaajan maantiedontuntemusta.



Toisaalta olen jo käynyt Venetsiassa (tosin aika nuorena) ja Milanoon pääsee halvalla Ryanairilla joskus toiste. Olemme kallistumaisillamme Firenzen puoleen. Mitä mieltä olette? Missä Italian kaupungissa kannattaa käydä? Saksassa katsastamme ainakin Berliinin.


Kuvat 1.Firenze, 2. Milano, 3. Venetsia, Kartta

Tunnisteet:

15 kommenttia:

Anonymous Emppu kirjoitti...

En tiedä Italiasta mutta Berliini on ehdottomasti yksi hienoimmista kaupungeista ikinä. Historia meets nykyaika, on ihmeellistä ajatella miten kaupunki toimi aikoinaan II ms:n näyttämönä. Julkinen liikenne on Berliinissä maailman laajimpia ja omasta mielestäni ehdottomasti maailman toimivin, metrot liikkuvat miljoonalla eri linjalla joka suuntaan ja tosi jouhevasti.

Ostosmahdolisuudet ovat laajat, tosin ihan keskustassa ei ole kohtuuhintaisia kauppakeskuksia, KaDeWessa voi käydä mutta siellä on myynnissä vain kalliita merkkejä. Ja turha sitten kuvitella että englannilla pärjää kuin korkeintaan turisti-infossa (jos sielläkään), eli kaikki saksankielentaidot käyttöön. :) Mutta hyvää matkaa!

22. lokakuuta 2009 klo 14.02  
Blogger Irene kirjoitti...

oi, kiitos paljon Berliini-tietoiskusta :) onneksi on saksan kieltä taitava tyyppi matkassa :) itse en puhu a2-saksaani juuri sanaakaan :/

22. lokakuuta 2009 klo 14.06  
Blogger Kira kirjoitti...

Oon käynyt noissa kaikissa Italian kaupungeissa ja noista sun vaihtoehdoista suosittelisin ehdottomasti Firenzeä. Milano on tylsä, harmaa kaupunki, jossa ei ole juuri nähtävää. Kauppoja löytyy joo, mutta esimerkiksi Torinossa ja Firenzessä on mun mielestä parempi valikoima kohtuuhintaisia vaatteita (oletan, ettet aio ostaa Dioria ja Chanelia mukaasi :D).

Venetsia taas on kallis paikka, siellä ei kannata shoppailla mitään. Kaunistahan siellä on, mutta mun mielestä kuitenkin ylihehkutettu paikka. Firenze on ihan kaunis kaupunki ja siellä on kivaa katuelämää ja kahviloita. Plus, sen lähellä on kaikenlaisia outlettejä, katso esim. http://mondo.fi/destination_page/view_story/377/1151

Jos aikaa riittää, autolla kannattaa kiertää Como- tai/ja Maggiore-järveä, ihan parhaita maisemia ja ihania pikkukyliä!

22. lokakuuta 2009 klo 14.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mä olen kyllä pärjännyt englannilla Berliinissä loistavasti. Tavaratalojen hieman vanhemmat myyjätädit ovat olleet ainoita, joilta englanti ei ole sujunut ja silloinkin on osoittelemalla, viittomalla ja hymyilemällä saanut hyvää palvelua. Mukavaa matkaa!

22. lokakuuta 2009 klo 16.10  
Blogger llaura kirjoitti...

oon ihan kateellinen sulle, vaikka pääsenkin itse ensi viikoksi kreetalle :) italia on kuitenkin aina ollut sellainen paikka minne haluaiaisin ihan hullun paljon! musta tuntuu et valkkaat sit minkä kaupungin noista kolmesta tahansa, se on omalla tavallaan hieno ja käymisen arvoinen, tuskin niihin mihinkään nyt varsinaisesti pettyä saa :)

22. lokakuuta 2009 klo 16.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ehdottomasti, Firenze..siellä asuneena 8 vuotta kannatan sitä ehdottomast! Muotia ja taidetta yhdessä paikassa, helppo liikkua ja toscanalainen ruoka TODELLA hyvää !!

22. lokakuuta 2009 klo 17.09  
Blogger Marikki kirjoitti...

Kävin maaliskuussa Italiassa, puolet ajasta Firenzessä ja puolet Venetsiassa. Firenzeä suosittelisin mieluummin noista kahdesta. Onhan Venetsiakin upea, arkitehtuuri on jotain mieletöntä ja ne pienet kujat, joille tuli eksyttyä monen monta kertaa. Mutta Venetsia on myöskin kallis ja ruuhkainen. Vaikkei se maaliskuu mikään high-season ollutkaan, niin kadut oli ihan tupaten täynnä siltikin.
Firenze jäi jotenkin erityisenä sydämeeni ja haluaisin sinne uudemman kerran. Sieltä käy muuten Pisassakin näppärästi, on noin tunnin junamatkan päässä.

22. lokakuuta 2009 klo 18.26  
Blogger Maija Elina kirjoitti...

Olen ollut kolme kertaa Italiassa, viimeksi keväällä siskoni kanssa italialaisen ystäväni luona. Muuten olimme Pohjois-Italiassa, mutta käväisimme yhden vuorokauden Roomassa.

Jos noista kolmesta (Milano, Venetsia, Firenze) pitäisi valita, niin suosittelisin Venetsiaa! Tosin olen käynyt siellä vain kesäaikaan eli en osaa kuvitella, millainen se on näin syksymmällä. Milano puolestaan oli aika pettymys: tunkkainen metropoli, en tykännyt. Ja no..Firenzessä en ole kyllä (vielä) käynyt.

Venetsia on ehdottomasti romanttisin paikka ever, ainakin kesäaikaan:) Mutta toisaalta, nyt siellä ei varmaan ainakaan liian kuuma ole.

Roomaan kyllä ihan hyvä idea mennä muulloin kuin kesällä. Oltiin toukokuussa ja silloinkin siellä oli jo armottoman kuumaa. Kierrettiin kyllä kaikki "pakolliset" nähtävyydet pää kolmantena jalkana yhdessä päivässä:)

Hyvää reissua!

22. lokakuuta 2009 klo 19.06  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itse en taas pitänyt Venetsiasta lainkaan. Kaupunki ei tuntunut Italialta ollenkaan, kun joka paikka oli täynnä turisteja ja kaikkialla yritettiin vain rahastaa. :( En suosittele.

22. lokakuuta 2009 klo 21.40  
Blogger Laura kirjoitti...

Mä suuntaisin Firenzeen, koska niiku sanoit niin Milanoon pääsee Ryanairilla aika iisisti ja mulla ei ainakaan oo Venetsiasta jääny mitenkään erityisen hyvä fiilis, tosin ehkä se johtui siitä, että olin sillon aika kersa kun kävin sielä... Eli Firenzeeeen siis!

22. lokakuuta 2009 klo 23.25  
Blogger sansu kirjoitti...

Mä olen käynyt noissa kaikissa kaupungeissa, ja jos noista pitää valita, suosittelen Firenzeä. Varsinkin, jos olet kulttuurin ystävä, Firenzessä kannattaa vierailla:) Venetsia voisi kyllä myös olla siksi hyvä, että siellä ei varmaan ole paljoa turisteita näihin aikoihin?

23. lokakuuta 2009 klo 8.56  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

FIRENZE ehdottomasti!

Pari vuotta sitte olin reilaamassa ja kaikki kyseiset kolme kaupunkia tuli koluttua, Firenze veti vertoja jopa Lontoolle, tykkäsin ihan hulluna! Ihana kaupunki, ystävälliset italialaiset, hyvää ruokaa, sopivasti uutta ja vanhaa, jos haluaa nähdä vanhaa kulttuuria, näkee - jos taas shoppailla, löytyy! :)

23. lokakuuta 2009 klo 13.45  
Blogger dolce far niente kirjoitti...

Kaikki kolme on kiinnostavia kaupunkeja. Mun mielestä se, missä kaupungissa vierailette, kannattaa valita reitin mukaan. Tossa piirroksessahan näyttäisi siltä, että menette Venetsian ohi, jos se vastaa suunniteltua reittiä? :) Vaikka Veneziassa oikeasti on paljon turisteja eikä sinne tietenkään pääse autolla (joka kannattaa jättää Mestreen ja tulla sieltä julkisilla), on se ehdottoman upea ja näkemisen arvoinen kaupunki.

Firenzessä kannattaa käydä jo sen takia, että se on niin lähellä Roomaa. Helppo poiketa siis! Renesanssin, historian ja taiteen kaupungissa riittäisi kuitenkin varmasti näkemistä moneksi päiväksi. Whichever you choose, you can't get it wrong! Hauskaa matkaa!

25. lokakuuta 2009 klo 13.31  
Blogger Irene kirjoitti...

kiitos kaikille vinkeistä, näistä oli paljon apua!

25. lokakuuta 2009 klo 15.59  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

joo, firenze. on yksi maailman kauneimmista paikoista. venezian on nähnyt päivässä. joka toinen vastaantulija on jenkkituristi. firenze, firenze, firenze.
-kata

26. lokakuuta 2009 klo 3.31  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu