Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Mummin korut

perjantai 10. heinäkuuta 2009

Mummin korut

Sisko oli käymässä mummin luona ja toi mukanaan koko mummin koruvaraston. Mummi on alkanut lahjoittaa pois omaisuuttaan lapsilleen ja lapsenlapsilleen ja väittää, ettei itse tarvitse enää mitään. Olen saanut mummilta upeita Arabian astioita ja olen aina yrittänyt inttää, että mummi voisi vielä itsekin hörppiä aamukahvia Valencia-kupeista, mutta hän on sitä mieltä, että vanhoista tavaroista on isompi ilo meille kuin hänelle.

Turkooseista koruista tulee mieleen mummi nuorempana Kanarian saarilla, ihollaan syvä rusketus ja hiuksissa violetinharmaa sävy. Toisaalta muistan lapsuuden leikit siskon kanssa. Meikkasimme mummin meikeillä ja suihkimme hajuvettä ympäriinsä. Minä sain aina hienoimmat korut, kun olimme intiaaneja. Intiaanileikistä on kuvakin; minulla on äidin hippitunika ja itse kyhätty sulkapanta, ratsastan puuvartisella harjalla, joka on olevinaan hevonen. Siskolla liian iso paita, vihreä muovivartinen luuta ja kasvoillaan itkuun vääntynyt ilme.

Onhan näistä koruista iloa, kiitos mummi.









Tunnisteet:

9 kommenttia:

Blogger Laura kirjoitti...

Kerrassaan ihania koruja :)!

10. heinäkuuta 2009 klo 14.25  
Blogger aba kirjoitti...

Mahtavia koruja. Ovatko ihan rihkamaa vai löytyykö arvoakin? : )

Käden kuva on suloinen. <3___<3

10. heinäkuuta 2009 klo 14.56  
Anonymous fifi kirjoitti...

huh kuinka hieno kaulakoru tuo turkoosi! jos kävelisi tollanen vastaan, ostaisin saman tien!

10. heinäkuuta 2009 klo 16.22  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kauniita koruja:) minkä pituiset hiukset sulla on?kiva myös tuo sinun tatuointi ranteessa.

10. heinäkuuta 2009 klo 21.10  
Anonymous Laura kirjoitti...

Siis aivan upeita koruja. Poikkeavat ulkonäöltään kaupoissa olevista koruista, mutteivat liikaa joten sopivat omaan tyyliisi upeasti! Ja mitä värejä! Ja koska koruilla on tunnearvoa ne ovat vielä hienompia. Todella hienoja...nyt vain tulee mieleen haluaisiko oma mummo joistakin koruistaan eroon... :)

10. heinäkuuta 2009 klo 21.20  
Blogger tipitii kirjoitti...

Jumalaisia koruja, varsinkin tuo turkoosi on äärettömän kaunis. Ja noissa on sekin spesiaali juttu, kun niillä on tarinansa ja ikääkin on jo jonkin verran niille kertynyt. Ihania tällaiset

11. heinäkuuta 2009 klo 13.39  
Blogger Anna kirjoitti...

Eiks tossa tatuoinnissa oo nuottiviivastoa ollenkaa, vai oonko sokea?

11. heinäkuuta 2009 klo 16.20  
Blogger Irene kirjoitti...

Lic: eikös :)

aba: kuvien koruilla ei kai ole arvoa, mutta löytyi korujen joukosta myös arvokkaita koruja, jotka äitini otti talteen.

fifi: niinpä!

Anonyymi: kiitos ja kiitos :) mulla on hiukset olkapäille, mutta aion ottaa pidennykset takaisin.

Laura: kiitos! sun täytyy kysyä vaivihkaa mummolta :D

tipitii: kiitos, veit sanat suustani :)

Anna: ei oo, tohon kohtaan viivoja olis vaikeaa tehdä ja tatskasta olis tullut suttuisen näköinen, nyt vain minä tiedän mikä biisi siinä menee :)

12. heinäkuuta 2009 klo 23.09  
Blogger birdiebabe kirjoitti...

Upeita koruja! Ja todella kiva blogi sinulla, ilolla paneudun sitä lukemaan! :)

17. marraskuuta 2009 klo 7.18  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu