Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Ruissi

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Ruissi


Takaisin kotona. Ajeltiin siis eilen Reetan kanssa rokki-Sierralla Turkuun, missä Maarit ystävällisesti suostui majoittamaan meidät ja muita festarikävijöitä. Kun pääsimme bussikyydistä festarialueelle, kipitimme kuuntelemaan Scandinavian Music Groupia, joka oli ehkä ainoa bändi, jonka esiintymisen ihan välttämättä olisin halunnut nähdä. Onnistuimme kuitenkin myöhästymään ja kuulimme vikan kipaleen, joka onneksi oli maailmankaikkeuden paras eli Hölmö rakkaus.


Pikaisen SMG-katselmuksen jälkeen olimme jo uteliata näkemään, mikä meitä odotti Koffin VIP loungessa. No, arvata saattaa, että litratolkulla Koffia ainakin. Lisäksi pääsimme syömään Dinner In The Sky -tyyliin, eli meidät nostettiin 30 metrin korkeuteen kuuntelemaan Disco ensembea todella pelottavalla vempaimella. Onneksi ilmainen Koffi oli tehnyt tehtävänsä ja uskaltauduin köytettäväksi tuoliin joka killui loppujen lopuksi yleisömassan päällä pilvissä. Jos mallasjuomat olisivat jääneet juomatta, olisi Reetta joutunut kolkkaamaan kaverinsa ja kantamaan vekottimeen taju kankaalla. Ylhäällä olisin kai pillittänyt lakkaamatta sen puoli tuntia, mitä reissumme yläilmoissa kesti.

Tähän alkuun todiste siitä, etten suinkaan rockaillut 14 sentin koroissa eikä se tietenkään ollut edes aikomukseni, kunhan puin tappokorot eilisen postauksen kuvautilanteessa jalkaani.







Tuossa säkkituolissa onnistuttiin kuulemaan jopa koko Maija Vilkkumaan keikka, muut bändit menivät vähän ohi, kun huideltiin Reetan kanssa menemään ties missä. En ole koskaan juurikaan tykännyt kyseisen artistin tuotannosta ja eilisen jälkeen vielä huomattavasti vähemmän. Screeniltä näytettiin Maijan haastattelu, jossa häneltä tiedusteltiin sinänsä jo täysin aivotonta kysymystä hänen suhteestaan Bajamajoihin. Maija höpisi vastaukseksi jotain yhtä aivotonta ja avautui myös epämiellyttävästä kokemuksesta, joka liittyi kyseisiin huusseihin. Hänet oli jostain käsittämättömästä syystä joskus viety festareilla vessaan kolmen kilometrin mittaisen TAVISALUEEN LÄPI!
Ajatella, miten hirveää. Toivottavasti rouva Vilkkumaa ei sentään saanut tästä ikävästä välikohtauksesta pysyviä traumoja.









Nappasin Kanyet jonkun pahaa-aavistamattoman poikarukan päästä.


ps. Ihana lukija tuli moikkaamaan siinä jossakin infotaulun kohdilla, terkkuja!

Tunnisteet:

8 kommenttia:

Blogger mipe kirjoitti...

Ihania ruissikuvia, fiilistä! :) Naurattaa, että olitte tuolla ylhäällä pömpelissä! Miikan välispiikit "Mitä hittoa te siellä teette?!" :---D

5. heinäkuuta 2009 klo 21.28  
Blogger ellu kirjoitti...

miten saitte noi koff passit tai noi :o

5. heinäkuuta 2009 klo 21.54  
Blogger Elinakui kirjoitti...

haha, repesin kun miikka huusi että "mitä vittua te siellä ylhäällä teette" lauantaina, mutten osannut arvata että siellä killut myös sinä! :-D olisi ollut loistava turvapaikka, sillä meno kentällä oli ihan hullua!

5. heinäkuuta 2009 klo 22.05  
Blogger Saga kirjoitti...

APUA KAUHIAA, mä oisin saanu jonku ahistuskohtauksen tuolla yläilmoissa! miten tuolta ois päässy pois, jos ois tullu paniikki kesken kaiken :D:D kuvat ovat aivan ihania, just niin kesäisiä ja festarisia (hmm, onko se sana?) kuin vain voi toivoa. ja näytät pirun hyvältä tossa kuvassa, jossa istut siel kaljateltassa ilmatyynyhässäkän päällä.

saga (joka ei näköjään osaa kirjautua oikeen, ku joka kerta ruutuun hyppää, että pyyntöäsi ei voitu käsitellä)

6. heinäkuuta 2009 klo 11.54  
Blogger Saga kirjoitti...

jaa osasin mä sittenki kirjautua.

6. heinäkuuta 2009 klo 11.54  
Blogger Irene kirjoitti...

Pipistrello: se ei välttämättä huutanut meille vaan jollekin toiselle porukalle, sinne kuskattiin aika moneen kertaan porukkaa illan aikana :) mut jos huutelitte disco ensemblen aikaan niin sitten!

ELLI: reetta voitti jostain kilpailusta netistä!

Elina: tsekkaa eka vastaus, eli en välttämättä ollut siellä just sillon, mut ehkä olin! ei se kyllä mikään turvapaikka olllut!! huiii, turvallisempaa siellä kännisen ihmismassan keskellä kun tuolla yläilmoissa ;)

saga: no siinä yks jätkä kyseli että onko huono olo kun mä leikin prinsessaa ja sanoin et pelottaa kauheesti. et kai ne olis sit menny äkkiä alas jos paniikkikohtaus olis iskeny. mut kun kysyin siltä niin ei kuulemma vielä ketään ollut jouduttu viemään kesken alas.

6. heinäkuuta 2009 klo 13.33  
Blogger Martina kirjoitti...

HYI kauhee ku olitte korkeella! :D Se oli kyl hauska ku Miikka huusi just et mitä siel ylhääl teette :)) Bongasin kans sut, kävelin itseasias ihan sun takaa ja jäin hidasteleen et josko moikkaisin mut sit The Sounds kutsu niin lujaa ettei voinu jäädä ;)

6. heinäkuuta 2009 klo 19.47  
Blogger tipitii kirjoitti...

Ohhoh, mähän olin ihan muutaman metrin teidän edessä tuol SMG:n keikalla. Kaverin laukku näkyykin tossa yhes kuvassa roikkuvan tosta aidasta. Niin lähellä... Toi nosturijuttu oli kyllä siistin näköinen vaikka varmasti pelottavakin

7. heinäkuuta 2009 klo 22.57  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu