Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Bäk houm

perjantai 29. toukokuuta 2009

Bäk houm

Kotona ollaan harvinaisen tyytyväisenä! Reissu meni hyvin, varsinkin kun onnistuin shoppailemaan vain liikkeissä, joita ei koto-Suomesta löydy. Henkatjamaukat siis kiersin tällä kertaa kaukaa. Vaikka Helsingistä Tukholmaan suuntaavat risteilijät ovat maissa lyhyemmän aikaa kuin turkulaiset paatit, ehdin hyvin koluta putiikit, joissa olin suunnitellutkin käyväni. Seuraavaksi lähden kuitenkin reissuun Turusta ja saan näin muutaman lisätunnin maissa.

Pieni valtavirrasta poikkeava vinkki tulee nyt: en suosittele ainakaan Hki-Tukholma -risteilyllä olevia shoppailijoita suuntaamaan muoti-Söderille. Götgatan oli idyllinen pieni katu, mistä löytyi tärkeimpiä vaateliikkeitä ja kadulla käyskenteli tyylikästä porukkaa. Mutta - jos aikaa on vain vähän, kannattaa suunnata kaikki shoppailuenergia keskustaan. Drottninggatanilla oli kaikki samat - ainakin itselleni tärkeät liikkeet - kuin Götgatanilla PLUS kaikki loput!

Jos viipyisin Tukholmassa toisenkin päivän, voisinkin ottaa kaiken ilon irti Götgatanista ja haistella siellä muotituulia. Laiva odottaa kuitenkin vain muutaman tunnin ja erityisesti Siljalla matkailijoiden ei mielestäni kannata Söderille lähteä. Viikkari tosin puolestaan rantautuu Söderille, joten sieltä ehkä voi pistäytyä Götgatanille - matkalla keskustaan.

Asiasta voi toki olla montaa mieltä, mutta tässä yhden maallikkomatkaajan mielipide.

Latailen huomenna blogiin kuvia ostoksista, mutta tässä muutamia kuvia reissusta.


Monkin liikkeissä oli hämmentävän isoja reikiä sovituskoppien verhoissa. Uskoisin että ainakin näin pitkä typy saattaa vilautella niistä ulkopuolelle aika paljon paljasta pintaa.


Topshop on ehdoton lempparini! Tähän hätään liikkeen hinnat ovat hitusen liian korkeita, mutta toivottavasti myöhemmin elämässä (palkansaajana) shoppailen siellä vielä enemmän.



Ruotsalaiset ylioppilaat juhlivat penkkaritapaan koulujen loputtua kesän alussa.


Päivä Tukholmassa -risteilyillä olevat himoshoppaajat eivät ehdi tämän enempää panostaa ruokapuoleen. Onneksi laivalla odotti seisova pöytä, sekä meno- että paluumatkalla ;)


Jokaisesta must-liikkeestä lähti jotain mukaan. Näitä ei siis Helsingistä valitettavasti löydy. Tukholmassa maamme pääkaupunki tuntuu todella takapajulta.


Kotiinpaluu. Muutaman kilometrin jälkeen katto auki moottoritiellä ei tuntunut kovin hyvältä idealta.

Tunnisteet: ,

2 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onks sulla uus poikkis :--)?

1. kesäkuuta 2009 klo 19.09  
Blogger Irene kirjoitti...

OLISKIN! :DD

2. kesäkuuta 2009 klo 13.04  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu