Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Väärin meni

maanantai 2. maaliskuuta 2009

Väärin meni

Sen siitä saa, kun antaa kansan päättää. Mitä misseihin tulee, asiantuntijat hoitavat yleensä hommansa ihan kunniakkaasti. Vaikka Essi Pöysti olikin ennakkosuosikki, järkytyin silti, kun aika tavallisen näköinen nuori neiti oikeasti voitti koko kisan. No, järkytys muuttui aika pian EVVK-asenteeksi - onko misseillä nimittäin enää yleensäkään mitään tekoa? Juontaja-malleja tässä maassa riittää muutenkin ja huippumalleiksi nätisti hymyilevistä misseistä ei ole.



Eipä kärkikolmikko muutenkaan ollut ihan parasta laatua. Ihmettelin, miksei Pauliina Markkola yltänyt parhaiden joukkoon. Erikoisen, näyttävän ja freesin näköinen tyttö. Upea iho, hiukset ja kroppa. Ja muistaakseni Pauliina jopa tunnisti Jutta Urpilaisen kuvasta - eli äärimmäisen fiksukin vielä ;)


Mitä mieltä olitte mallikoulutyylisestä toteutuksesta? Itse tykkäsin. Vanhanaikaisesta missikisasta ei ole tänä päivänä enää mihinkään, joten uudistus tekee hyvää. Kannatti katsoa, onko missikokeilaista malleiksi, koska mallinurahan heitä kisojen jälkeen odottaa. Bikinikierros oli ehkä aavistuksen liian räväkkä; pienen konservatiivisuuden rippeen voisi mittelöissä sentään säilyttää. Mutta ainakin kierros sai aikaan keskustelua, ja hyvähän se on jos aikansa eläneet kisat saavat aikaan tunteita yleisössä.

Tunnisteet:

9 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olen kanssasi aivan samaa mieltä. Ei-minkään-näköinen-missi. Tuossa ylhäällä kun näkyi sun kuva vieressä, niin olisin äänestänyt ennemmin sua, kun ketään noista! :) Elsi oli kuitenkin mielestäni kisan kaunein. Ei välttämättä fiksuin kuitenkaan.
Todella hieno juttu, että tulit takaisin, Irene! :)

2. maaliskuuta 2009 klo 18.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Samaa mieltä kanssasi. Väärin meni, suosikkini oli Elsi Suolanen ja Pauliina Markkola .

2. maaliskuuta 2009 klo 18.02  
Blogger Piret kirjoitti...

ihmettelin myös miksei Pauliinaa sen enempää rekisteröity kansan parissa. omassa blogissani tuskastelin myös koko häpeällistä missikisatoteutusta :)

2. maaliskuuta 2009 klo 20.08  
Blogger Kitty kirjoitti...

en nähnyt kisoja mutta kuvista päätellen.. er.. mitenköhän tämän nyt sanoisi kun en mielellään ketään rumaksi haukkuisi... eikö suomesta todellakaan löydy ketään pitkää kaunista opiskelijaa vaikka jota kiinnostaisi 15 minuuttia julkisuutta ja taskuraha? miss universum-kisoissa meidät nauretaan taas penkin alle :D lola odusoga 4-evaz, OIKEESTI. miten voi olla että alkukarsinnoista on päässyt jatkoon NOI talitintit???

2. maaliskuuta 2009 klo 22.52  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

En itse seurannut kisoja, mutta tsekkasin lehdestä kyllä kaikki finalistit. Mielestäni tässä voittajassa ei ole yhtään mitään vikaa. Okei, eihän hän ole perus "missi" mutta se tekeekin hänestä juuri upean! En tajua mitä kaikki valittaa :/

3. maaliskuuta 2009 klo 11.13  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mäkin postasin heti voittajasta ja jätin kommentoimatta:) Enkä kommentoi mutta missikisat sinänsä oli muuttuneet ihan piristävästi vaikkakin uimapukukierros oli mun mielestä aika rimanalitus. Luulisi,että sen veran luovuutta löytyy ihmisiltä ettei tarttis laittaa tyttöjä hinkkaamaan itteään formuloiden päälle.huh. Mutta ainakin herätti tosiaan keskustelua ja se kait se vähän pointti olikin..

3. maaliskuuta 2009 klo 12.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Nii, ja kun joka tyttö voi olla malli omassa muotiblogissaan, niin ei mallejakaan enää tarvita :-D

5. maaliskuuta 2009 klo 15.36  
Blogger anskusiili kirjoitti...

Olin aikoinaan tuon Pauliinan luokkakaveri ja voin sanoa, että kaunis on luonnossa ja ilman meikkiäkin! Petyin kauheasti, kun hän ei päässyt millekään sijoille. Tuo voittajamissi taas on jotenkin tunkkaisen ja turhan tavallisen näköinen.

8. maaliskuuta 2009 klo 0.16  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

pakko vielä kommentoida... seurasin tuotantoprosessissa mukana missikisoja, ja sanoisin että pauliinalla oli ehkä vähän huono asenne. kaikki kun ei välity tv-ruutujen sille puolen. essi on luonnossa todella upea, hän on kaunis kuin nukke ja kroppa ihan uskomattomassa kunnossa! myös kohtelias, ystävällinen, vaatimaton ja maanläheinen.

24. maaliskuuta 2009 klo 12.04  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu