Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Siskot shoppailemassa

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Siskot shoppailemassa





Olin tänään muka siskoni stylistinä vaateostoksilla, mutta niin kuin arvata saattaa, nuorempi (!) ja järkevämpi siskoni sai toppuutella omia vaatehaaveilujani. Itse taas yllytin siskoani spontaaneihin ostoksiin. Sanoin jossain vaiheessa, että olemmepas erilaisia: isosisko on spontaani ja todennäköisesti pian korviaan myöten velkaantunut. Pikkusisko taas on kaiken loppuun asti järkeilevä, äärimmäisen pihi ja ikäisekseen hänellä on myös aika muhkea pankkitili - nuukailun takia tietysti. Jossain vaiheessa H&M:ä isosiskoa alkoi heikottaa ja pikkusisko sanoi: "Pian sää sanot et sää oot spontaani, sää voit pyörtyä..."

Ymmärsin myös, että siskoni on ihan mukavaa shoppailuseuraa. Hän saattaa kysellä, mikä väri olisi hyvä, mutta en joudu vakuuttelemaan häntä jokaikisen vaatekappaleen sopivuudesta tai epäsopivuudesta. Siskoni huomasi, että minäkin olen aika huomaamaton shoppailuseuralainen; päätän ihan itse, mikä vaate on hieno, enkä tarvitse siihen kenenkään muun mielipidettä.

Kävimme myös Design Forumissa ostamassa kauan haaveilemani Antti Asplundin ristikorun. Halusin sen kaulaani jo vuosi sitten, mutta vasta nyt sain aikaiseksi sen hankkia. Koru taitaa jo olla jokaisen muotibloggarin tunnusmerkki!

Tunnisteet:

11 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hei tuo smurffipaita on aivan mahtava? mistä se on?

ps. ootko sää tuossa smurffikuvassa kahtena vai ootteko siskon kanssa nuin samannäköisiä? :)

4. maaliskuuta 2009 klo 18.25  
Blogger Kitty kirjoitti...

smurffit menee sekasin niinkö? joo toi huppari on aivan loistava!! pliis paljastakaa mistä kotoisin on se! ja tosiaan just näin jossain toisessa blogissa ton ristin, uusinta muotia vai? onko se siis uskonnollinen symbooli vai 'pelkkä' koru?

4. maaliskuuta 2009 klo 18.36  
Blogger Kitty kirjoitti...

niin ja tosiaan onko siinä kovinkin terävät kulmat? :D sen kanssahan voisi pahastikin teloa itsensä... ironista ois se.

4. maaliskuuta 2009 klo 19.09  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onpa ihanan suloisen ja räväkän näköinen pikkusisko sinulla!!:---) ja niiiin samannäköinen, piti ekasta kuvasta oikeen tihrustaa,että kumpi on kumpi:--D paljon tollanen risti muuten maksaa?

4. maaliskuuta 2009 klo 20.08  
Blogger Taina kirjoitti...

munkin piti tulla kysymään ton smurffipaidan alkuperästä? :)

4. maaliskuuta 2009 klo 21.24  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mistä ton alimman kuvan yläosa koostuu? Näyttää kivalta, erityisesti nuo "naruhihat." :)

4. maaliskuuta 2009 klo 23.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei, esittele uutta Harjavallan asuntoasi tarkemmin. Se näyttää todella kodikkaalta ja oivalla silmällä sisustetulta :)

Saa hyvin omaan huusholliin vinkkejä.

5. maaliskuuta 2009 klo 0.01  
Blogger Irene kirjoitti...

anonyymi: smurffipaita on Tallinnasta Sadamarketista, lasten paita. Kuvassa on kaksi eri hlöä ;)

Kitty: ks smurffipaidan ostopaikka ^
Koru on Antti Asplundin eikä ymmärtääkseni ole kristillinen. Ei oo terävät kulmat :)

heini: joo meidät sekoitetaan aika usein. Koru maksoi tasan 30 e.

Taina: ks eka vastaus!

Anonyymi: se on ginasta paita, missä tuollaiset narut hihoissa :)

anonyymi: Joo voisin esitelläkin kunhan saan siivottua ;)

5. maaliskuuta 2009 klo 12.26  
Blogger oonkiva kirjoitti...

ootteks te muka samannäkösii erskan kans?? en oo tienny ennen et muut on sitä mieltä :) hmm tarvii ruveta kattoon teit jollai eri silmällä! -maiu

5. maaliskuuta 2009 klo 16.43  
Blogger Irene kirjoitti...

oonkiva: no ollaa kuulemma mut en kyl tajuu. jessen kaverit tulee kyselee baarissa multa et mis jesse on ja jussin kaverit kyselee erikalta et mis jussi on. sanoin yhelle jätkälle et ootko nyt ihan tosissas..sit se alko kattoo et hetkonen hiustenki väri on vähän eri :D

5. maaliskuuta 2009 klo 20.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

aivan upea toi antti asplundin koru ! paljon maksoit omastasi? c:

29. maaliskuuta 2009 klo 8.45  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu