Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Ire on lomalla!

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Ire on lomalla!

HUUH viimeinen rutistus ennen reissua. Eilinen ja tämänpäiväinen tentti menivät lomaa odotellessa vähän vasurilla. Tänään tein vielä tentin jälkeen hullun raivolla töitä ja kävin välissä kuvattavana ;) Kerron kuvauksen tuloksista myöhemmin lisää.

Ja olipas vielä ihan pakko tehdä viimeiset shoppailutkin ennen matkaa. Mukaan matkalle lähtevät ihana pinkki tunika, ale-rekin oranssi hame ja ihana rannekoru.


Saas nähdä huomenaamulla, mitä kuuluu lentofobialleni. Se nostaa aina jostain päätään, kun lentokone lähtee nousukiitoon. Melkein vieläkin epämiellyttävämmältä tuntuu laskeutuminen. No, toivotaan, että Helsinki-Vantaan Irish Coffee tekee tehtävänsä.

Olen siis viikon lomalla, nähdään ensi viikolla lomakuvien merkeissä!

<3: Ire

Ps. Kävimme eilen katsastamassa tämän vuoden Lääkiksen speksin Komediateatteri Arenassa. Suosittelen kaikille (improvisaatio)teatterin ystäville eri tiedekuntien speksejä. Tuntuu uskomattomalta, että lavalla tanssivat, laulavat ja näyttelevät superlahjakkaat nuoret ovat tulevia lääkäreitä! Olen käynyt kasomassa lääkiksen speksin kolmena vuonna (kaveri on bändin pomo), mutta aion suunnata seuraavaksi myös teekkareiden ja Pykälän spekseihin!

Tunnisteet:

5 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kivaa reissua, voi kun itsekin pääsisi! :)

18. maaliskuuta 2009 klo 21.28  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oot Hot Now'n toinen muotibloggari?!

18. maaliskuuta 2009 klo 21.54  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Niin, ei kai toi enää mikään salaisuus ole, kun Hot Now'n Fb-sivuilla näkyy blogina tämä??

19. maaliskuuta 2009 klo 9.38  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi että!! Mahtavaa lomaa!! Oon itekin ihan reissutäpinöissä, joten awwww :---)

19. maaliskuuta 2009 klo 13.29  
Blogger P&M kirjoitti...

Hei ihana blogi ja onnittelut yhteistyöstä Hot Now:n kanssa!!:)

27. maaliskuuta 2009 klo 11.17  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu