Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Adios Américas!

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Adios Américas!

Pitkin hampain Suomen kamaralla. Viikko riitti hyvin täydelliseen irtiottoon arjesta, mutta en silti mielelläni olisi etelän auringosta luopunut, varsinkin kun Suomessa odotti paukkuva pakkanen.

Reissu siis oli täydellinen ja parempaa seuraa ei olisi voinut olla! Oli kivaa huomata, että meillä tytöillä oli samat intressit menojen suhteen ja yhteenotoilta vältyttiin. Vaikka loma oli lyhyt, meille syntyi selkeä päivärytmi; aamupalan jälkeen rannalle, rannalta kahville hotellille, päivän viimeiset auringonsäteet parveekkeella, josta oli upeat näkymät merelle, illalla shoppailemaan ja syömään. Jos jalat vielä illalla kantoivat, lähdimme katsastamaan äänekkään baarikadun tarjontaa.

Yhden tähden hotelli ylitti kaikki odotukset. Ainoastaan vähän hutiloidusta siivouksesta ja huoneisiin yöllä kantautuvasta musiikista saattoi päätellä, että joku on antanut hotellille vain yhden tähden. Vältyimme onneksi torakoilta ja muilta ikävyyksiltä. Yomely-nimisen hotskumme lempinimesimme Yömeluksi.

Loman aikana tuli syötyä hyvin (Kanarianperunoita! NAM!) ja shoppailtua ahkerasti. Etsiskelimme kauan Mango Outlet -liikettä ja kun vihdoin löysimme sen, kannoin kasapäin vaatteita sovitukseen ja ostin luonnolliseti muun muassa talvitakin.

Taisin vähän jotain väriäkin saada talvenvalkeaan hipiääni. Huomenna hiukan lisää lomakuvia ja kuvia vaatteista.

Katsokaa ja KADEHTIKAA!




Näkymä hotellin parvekkeelta.



Merijellonat maailman upeimassa vesipuistossa Siam Parkissa!


Tuohon ei uskaltanut kyllä kukaan!






Saaren kai ainut valkohiekkainen ranta löytyi Siam Parkista. Muuten tuliperäisellä Teneriffalla rantojen hiekka on osaksi tai kokonaan mustaa.






Kiinalainen buffet reilulla kuudella eurolla!



En käyttänyt kertaakaan ihania kenkiäni, koska näytän niissä mielestäni transvestiitilta (190 cm!!) pikkublondiystävieni seurassa. Tyttöjen mielestä puhun ihan potaskaa, mutta halusin tällä kuvalla todistaa olevani oikeassa.


Reetta etsi itselleen valmistujaisiinsa mekkoa ja tässä tulos.


Kanarianperunoita, parasta!


Viimeisen illan Abba-biletykset á la Jenna. Kiskoimme kahdestaan vielä keskiviikkona kirjaimellisesti viimeistä päivää Mojitoja ja Piña Coladaa. Ei kannata muuten uskoa sisäänheittäjiä, jotka mainostavat ilmaisia juomia. Niitä ei nimittäin ole.


Kuuden tunnin lentomatka kului rattoisasti, kun edessämme ei ollut penkkejä. Näillä kilometrikoivilla lentomatkat ovat joskus tuskaa, mutta ah tuota autuutta!

Kokonaisuudessaan siis enemmän kuin täydellinen reissu. Tässä oli matkamme hiukan sensuroituna, muuten: what happens in Américas, stays in Américas...


PS. Jos joku ei vielä ole saanut käsiinsä uutta nuorten naisten jokaviikkoista muotilehteä Hot NOW´ta, on nyt viimein aika piipahtaa kaupan lehtihyllyllä. Meikäläisestä (em. lehden muotibloggarista) on siinä iso juttu. Kävin eilen silmät ristissä ostamassa lehden yöllisellä kotimatkalla ja yllätyin totaalisesti jutun koosta ja kivoista kuvista! Kiitos kuvaajalle ja jutun kirjoittajalle, mahtava juttu!

Mitä pidätte noin yleensä uudesta lehdestä. Itse olen odotellut Jenkkien Peoplen tyylistä viikkolehteä Suomeenkin. Lehden saa halvempaan hintaan kuin naistenlehdet yleensä ja mikä parasta, se ilmestyy joka viikko. Ihanan kevyttä luettavaa, sanon minä. Toivon todella, että lehti menestyy laman kourissakin. Ainakin minusta se on saanut fanin!

Tunnisteet: ,

14 kommenttia:

Blogger Salla kirjoitti...

Mango Outlet sai kyllä munkin pääni sekaisin ;)

Oon saanut jotenkin sellaisen kuvan, että kovin moni ei ole innoissaan tuosta Hot Now -lehdestä, mutta itse tykkään kyllä. Kivaa hömppää ja syväluotaavat analyysit maailman tilanteesta löydän halutessani onneksi muualta. :)

27. maaliskuuta 2009 klo 15.20  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minä kyllä tykkään Hot Now:sta.

Ihanan ruskeilta näytätte, olisi ihanaa päästä reissuun! :)

27. maaliskuuta 2009 klo 15.33  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tykkään kyllä paljonkin HotNowsta. Ainoa miinus on huonot nettisivut.

27. maaliskuuta 2009 klo 15.58  
Blogger Juuli Linnea kirjoitti...

No jaa-a ei tule yhtään kateusfiiliksiä, kyllä kelpais munkin lumenvalkealle iholle tuollainen aurinkoviikko!

27. maaliskuuta 2009 klo 18.21  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Siis paljon oot pitkä ilman korkoja? Terkuin 175-senttinen joka just osti 12 sentin korot.. :D

27. maaliskuuta 2009 klo 18.51  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Joo, jos oot lukenut blogeja (esim. Nelliinan blogista, kun hänkin lehdes on mukana), niin ei tod. oo saanu hyvää vastaanottoa :--D Halpiksen olonen. Ja tulikos tehtyä tuttavuutta mieheksiin tuolla reissulla ;)?

27. maaliskuuta 2009 klo 22.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

korkkarit vaan rohkeasti jalkaan;) T: 183cm tyttö joka rakastaa uusia 11cm korkojaan<3

28. maaliskuuta 2009 klo 11.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

voi miten ihana reissu teillä! :) laitathan kuvia ostoksistasi? täytyy käydä katsastamassa tuo HOtNow, mutta myönnettävä on ettei lehti varsinaisesti mielenkiintoa ole herättänyt. mutta jos sille antaisi mahdollisuuden.

28. maaliskuuta 2009 klo 15.27  
Blogger Irene kirjoitti...

salla: joo se oli kyllä taivas!

sofia D: kiva! mustakin se on just sitä mitä täältä on puuttunut!

anonyymi: sun pitää antaa palautetta!

juuli: tosin tuolla kärtsää aika helposti, vieläkin nenä ihan ruvella :(

anonyymi: 176, eli aika tasoissa mennään :D noi korot on 14

anonyymi: en oo vielä ehtinyt lukea, tosin usein vain ne kommentoivat kenellä on negatiivista sanottavaa, halpistahan tässä on just kaivattu..joo tulihan sitä hiukan ;)

anonyymi: no niinpä, mun täytyy vaan totutella :)

anonyymi: joo laitan heti tänään! anna ihmeessä mahdollisuus, suosittelen!

28. maaliskuuta 2009 klo 16.08  
Blogger Camilla kirjoitti...

Ihania maisemia! Paljonkos näytti mittari? =)

28. maaliskuuta 2009 klo 18.33  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi, tulipa nostalginen olo! Tuttuja paikkoja, tuo kävelykatu heti osui silmään. Itse olin siis samaisessa paikassa viime syksynä. :) Ainoastaan tuo vesipuisto jäi näkemättä, harmin paikka. Stradivarius oli huippu!

ps. Kyllä me vaan saatiin ilmaisia juomia? ;)

28. maaliskuuta 2009 klo 18.41  
Blogger Maria kirjoitti...

Samat fiilikset mullakin, että aika halvan oloinen ja näköinen. Tulee mieleen Seiska ja muut roskalehdet ;< No, äänestän lompakollani ja jätän ostamatta ;o

28. maaliskuuta 2009 klo 19.16  
Anonymous Ana kirjoitti...

Hot Now- lehden toisessa numerossako susta on juttu? Vai joko kolmas on ilmestynyt? Täytyy varmaan ihan sun ja nelliinan takia antaa lehdelle vielä toinen mahdollisuus, ensimmäisen lehden nimittäin jo sotin kun eurolla sai.. :)
Tykkäsin kyllä siitä että lehdessä oli esimerkiksi shoppailuvinkkejä pienelle budjetille, mutat eniten töäkki huono kirjoitusasu. :/ Kirjoitusvirheitä ja aivan suoranaisia asiavirheitä oli niin paljon että häiritsi lukea, mutta jospa se olisi ollut vaan se ensimmäinen numero.. :>

Lomakuvasi on aivan ihania, tulee ihan matkakuume kun noita katsoo! :)

30. maaliskuuta 2009 klo 11.52  
Blogger Irene kirjoitti...

ragdoll: parhaimmillaan varmaan 25, koko ajan kuitenkin yli 20. en tosin katsonut mittaria kertaakaan, mutu-tuntumalla nämä luvut.

anonyymi: vesipuisto on ihan uusi, et varmaan viime syksynä olisi edes kyseiseen puistoon päässyt. me saatiin myös ilmaisia shotteja mutta vasta kun oli ostanut kaksi juomaa vitosella. kaverille ei voinut ostaa toista vaan molemmat oli juotava itse..ihme juttuja. taidettiin mekin tingata parissa ravintolassa ruuan päälle ilmaset drinkit.

maria: halpahan lehti onkin ja hyvä niin! ja seiskasta ja hotnow´sta ei samana päivänä voi puhua!

ana: joo toisessa!

30. maaliskuuta 2009 klo 20.20  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu